Ye Yint Thet Zwe – Talvilinnut tulivat kotiin; entä mitä tavallisten ihmisten elämästä/The winter birds return home; what about the people of daily lives

Rakastan lumihiutaleita,
myös valtavia lumisia vuoria.
Säälin meren elämää,
joka muuttuu talvella leikkikentäksi
ja sulaa kesäisin vedeksi.

Minusta tuli säälin kohde,
kun päiväntasaajan maan
saavutti talvinen pimeys.
Vain sitä kertaan mielessäni,
mitä tapahtui vuosi sitten?

Ihmiset… ihmiset!
Vaikka olemmekin erilaisia
ihonväriltämme ja uskonnoltamme,
niin samoin aistimme järjellä
että jätimme kotipesämme,
elääksemme parempaa elämää ja tulevaisuutta.

Samoin on talvilintujen lennon laita
ja ihmisille jotka ovat kuin lintuja;
tahdon vain sanoa, että
olemme kaikki arkipäivän lintuja.

Vain ne jotka ovat yllättyneet,
voivat ymmärtää yllätetyksi tulemisen
rauhallisessa ja hiljaisessa maailmassa.
Heidän uinailunsa on yhä unta,
jota kauhistuttavat painajaiset ahdistavat.

Kun kuuntelen heidän traumojaan,
yhdessä ja erikseen, niin tuntuu
kuin katselisi tuokion filmidokumenttia.
Kaikenlaiset tuntemukset ravistelevat sydäntäni
ja saavat silmäni kostumaan.

Ehket usko, että niin epäinhimillisiä tekoja
on meneillään maapallon toisella puolen.
Tuolla puolen uskomusten,
todellinen elämä on paljon enemmän kuin unet.
Jopa historiankirjoja ja elokuvien käsikirjoituksia
ei voida verrata siihen.

Olin se sitten minä, sinä,
tai kuka tahansa toinen henkilö,
niin maan ja perheen jättämisen tunne
on yhtä tuskallista,
kuin tikarikujan juoksua läpi sydämen.

Se on elämää toisessa maassa,
erilaisen kielen puhumista
toisen kulttuurin alla.

Muut kuvittelevat kaltaisteni elävän
katkeruuden sijaan parempaa elämää.
Itse en ajattele niin.
Tunne siitä, että jätin ystäväni kärsimykseen,
surmaa minua jokaisen hetken sekunnein.

Vaikka kadut ovat täällä puhtaita
ja yöt toivottaneet meidät tervetulleiksi,
niin herään aamuisin surullisena,
tai en ole saanut nukutuksi lainkaan.

Mutta… rauhoitu ystäväni,
ahdistus ei ole niin yksinkertaista.
Voit jättää ystäväsi taaksesi
ja antaa perheellesi paremman elämän.
He voivat olla onnellisia
onnistuneen maanpakosi johdosta.
Voit koristella maailman vapaudellasi.

Todellisuudessa,
emme ole yksinäisiä, toivottomia,
tai tulevaisuudessa jotain vähemmän,
vaikka eroamme ulkonäöltämme
ja ihonväriltämme.
Sama punainen veri virtaa ihomme alla;
kaikki me haluamme paeta tukahduttamista.

Uskon, että kaikki haavamme voivat parantua
juuri tässä maassa, sen ihmisten avun hoivassa.
Kuten talvilinnut palaavat takaisin,
niin on meidän kaikkien palattava kotiin.

I love the snow flakes
I also love the huge snow mountains.
I pity the life of the sea
It turns to playground during winter
But turns to water during summer.

I became the subject of pity,
When the country of the equator
Enter the darkness of the winter.
That I am just recounting,
What happened a year ago?

People… people
Even though we differ in skin color and religion
It’s the same in a sense that
We all left our family nest
To live a better life and a better future.

The same for the flight of the winter birds
For people who are the same
I just want to say that
We are all birds of the daily lives.

Only those being suppressed
Could understand getting suppressed
In a world so peaceful and quiet
The sleep of those sleeping
Are still being haunted
By the fearsome nightmares.

When I hear the trauma of each and everyone
I feel as if I’m watching a short documentary film.
All kinds of feeling shake my heart
And it makes my eyes watery.

You might not believe that there are such inhumane acts
Is going on the other side of the world.
The real life is much more beyond belief
Than the dreams.
Even the history books and the movie scripts
Can´t be compared to it.

Be it you, me,
or any other person,
The feeling of leaving your country and family
Is painful, as if a dagger ran through heart.

Getting to live in another country
Speaking different language
Living under different culture.

Other people think refugees are living better
instead living in bitterness.
I don’t think so.
The feeling of leaving my friends behind to suffer
Kills me every second of every moment.

Though streets are here clear
And the nights has welcomed us,
I wake up feeling sorry,
Or haven’t fell asleep at all.

Relax my friend,
Stress is not that simple.
You can give a better life for the family members
and live your friends behind.
Your family and friends would be very happy
for your escape out of the country.
You can decorate the world with your freedom.

In reality,
We are not lonely, hopeless,
Or in a future something less
Even though we differ in outlook
and skin color.
It’s the same red blood under the skin
It’s the same, we all want to escape from suppression.

I believe all our sores would be healed
Under the care and help of people in this very country.
As winter birds return home,
So do we all have to return home too.

Ye Yint Thet Zwe (s.1965) on Helsingissä asuva burmalainen pakolaistaustainen runoilija. ”Me vihaamme sotia, äiti”-runokokoelma (2016) kuvaa vapauden kaipuuta, surua, poliittista protestia ja nostalgiaa kattaen pakolaisuuden teemoja eri näkökulmista. Runokokoelma on kolmekielinen: burma, suomi ja englanti. Kääntäjinä ovat toimineet Anne Ketola ja Sami Häninen.

Osallisuus minun näkökulmastani: Rima Abdi Hamid

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla?  

Kun on sinnikkyyttä ja halua yrittää, edistys on aina läsnä! Vaikeudetkin ovat läsnä, kuten missä tahansa yhteiskunnassa tai missä tahansa maailman kolkassa – ei vain suomalaisessa yhteiskunnassa, joten on välttämätöntä yrittää ja pysyä sinnikkäänä. Mutta joskus maahanmuuttaja yrittää [sosialisoida] sisäänpäin kääntyneiden ihmisten kanssa, se ei tarkoita, että lopettaisit yrittämisen, vaan suomalaisen yhteiskunnan vaikeus on se, että sosiaalista elämää ei ole sellaisena, mikä helpottaisi integroitumista.  

Sosiaalisena ja positiivisena ihmisenä olen sinnikkyydelläni ja yrityksilläni aina edistynyt tietäen, että haasteita oli, kuten kieli, sosiaalinen elämä, tavat ja perinteet ja nyt olen saavuttanut sen, mistä haaveilin maassani ja henkisesti pidän Suomea jo minun kotimaanani, enkä toisena maana! Ja unelmani eivät lopu tähän! Yritän antaa parhaani kotimaani Suomen hyväksi.  

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan?  

Tuki tulee joskus läheisiltä tai tuntemattomilta. Sain tukea perheeltäni, erityisesti mieheltäni ensin. Vaikka hänelläkin oli omia tavoitteita ja vaikeuksia matkan varrella, joita hän kohtasi. Mutta olimme toistemme tukena ja onnistuimme yhdessä siinä, mitä tavoittelimme.  

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  

Tasa-arvo ja sananvapaus. Aina löytyy ratkaisuja olosuhteista riippumatta. Opiskelulla ja terveydenhuollolla on olennainen vaikutus elämäämme, sekä myös turvallisuudella. Olen asunut Suomessa kuusi vuotta. En tuntenut tai kohdannut rasismia tai turvattomuutta, ja tämä oli tärkein asia meille maahanmuuttajaperheenä.  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?  

Kieli! Koska se on sosiaalisen viestinnän ja integraation perusta! Sosiaalinen kanssakäyminen oli etenkin aluksi vaikeaa, mutta en kohdannut sitä vaikeutta kaikkien suomalaisten kanssa. Minulla on monia mukavia ja seurallisia suomalaisia ystäviä. Tästä syystä suurimmat vaikeudet olivat alussa kielen takia. 

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

عندما تكون موجودة المحاولة والإصرار دائما موجود التقدم! في اي مجتمع او اي بقعة في الارض دائما يوجد الصعوبات.ليس في المجتمع الفنلندي فقط!لذالك المحاولة والإصرار ضرورية. ولكن في بعض الأحيان المهاجر يحاول مع أشخاص انطوائيين فاهذا لايعني ان تتوقف عن المحاولة.الصعوبة في المجتمع الفنلندي لا توجد حياة اجتماعية كما ينبغي الأندماج.  انا كشخصية اجتماعية وإيجابية مع إصراري ومحاولاتي تقدمت دائما إلى الأمام مع العلم كان هناك تحديات مثل (اللغة الحياة الاجتماعية والعادات والتقاليد)والان حصلت على ماكنت احلم به في بلدي ونفسيا اعتبر فنلندا هي بلدي الام وليست بلدي الثاني! 

وحلمي لايتوقف هنا! سأحاول ان اعطي افضل مالدي لبلدي فنلند🤍. 

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

الدعم يكون أحياناً من أشخاص مقربين أو بعيدين انا حصلت على الدعم من عائلتي (زوجي)اولاً.علماً هو كان لديه اهداف وصعوبات يواجهها.ولكن كنا بجانب بعضاً ونجحنا سوياً في ماكنا نسعى له. 

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  

المساواة وحرية التعبير.ودائماً هناك حلول مهما كانت الظروف.الدعم الدراسي والصحي شيء أساسي في تأثيره على حياتنا (الأمان)انا مقيمة في فنلندا منذ ستة أعوام لم أشعر ولم اجد العنصرية أو قلة الأمان وهذا كان أهم نقطة لنا كا عائلة مهاجرة. 

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta? 

 اللغة! لأنه أساس التواصل الاجتماعي والاندماج! كانت من الصعوبات لكن لايعني جميع الشعب الفلندي . يوجد منهم إجتماعي.لدية عدد من أصدقاء الفنلندية لطيفة واجتماعية. لهذا اكثر الصعوبات هي البداية بسبب اللغه. 

Osallisuus minun näkökulmastani: Eva Tawasoli

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa?  

Olen saanut ääneni kuuluviin todella hyvin esimerkiksi moneen muuhun maahanmuuttajaan ja jopa useimpiin kantasuomalaisiin verrattuna. Ääneni kuuluu yhteiskunnassa voimakkaana. Olen esimerkiksi mukana päätöksenteossa kunnallis- ja aluepolitiikassa. Lisäksi ääneni kuuluu puoluepolitiikassa ja muissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa.  

Miten ääntäsi ei kuulla?  

Erityisesti silloin, kun puhutaan vähemmistöjen oikeuksista, kaikki huomio saattaa kääntyä vastakkainasetteluun, identiteettipolitiikkaan ja leimakirveen heilutteluun, sen sijaan, että keskityttäisiin olennaisiin asioihin. Koen, että polarisoitunut ilmapiiri julkisessa keskustelussa hiljentää tai ainakin ohjaa olemaan hiljaa vähemmistöryhmään kuuluvia ihmisiä. Näin on ainakin ajoittain käynyt kohdallani. 

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan tai on tuettu? 

Minulla on ollut pienestä pitäen tapana unelmoida suuresti, vaikkakin monet ympärillä olevat ihmiset kertoivat, ettei unelmani ole realistisia. Suomeen muuton jälkeen kuitenkin monista unelmistani on tullut totta. Minulle Suomi on unelmien yhteiskunta: minun on ollut mahdollista löytää keinot haaveideni toteuttamiseksi. Olen kiitollinen tasa-arvoa korostavasta lainsäädännöstä, hyvinvointia tavoittelevasta yhteiskuntarakenteesta ja luontoa arvostavasta kansasta.  

Olen saanut tukea mm. urankehitykseen liittyvissä unelmissani ja vaikuttamiseen liittyvissä asioissa.  

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa? 

Se, että lain edessä olen tasavertainen muiden kanssa ja se, että minulle kuuluu yhtäläiset perustuslailliset oikeudet ja velvollisuudet. Lisäksi koen kuuluvani suomalaiseen yhteiskuntaan, koska yhteiskunta kannustaa myöskin vähemmistöjä osallistumaan meitä kaikkea koskeviin toimintoihin.  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?

Suurin osa asioista suomalaisessa yhteiskunnassa on hyviä, mutta arkielämässä saatan törmätä asioihin ja tilanteisiin, jotka muistuttavat, etteivät muut välttämättä pidä minua osa suomalaista yhteiskuntaa. Esimerkiksi joskus maahanmuuttajataustani vuoksi minua on ohjattu hoiva-alalle vastoin omia tavoitteitani. Tai politiikassa asiantuntijuuttani on vähätelty erilaisen aksenttini takia. Tai tuntemattomat ihmiset ovat olettaneet minun elävän yhteiskunnan varoilla ja ikään kuin vaatineet minun selittävän, mistä minä ja perheenjäseneni saamme elantomme ja elämmekö sosiaaliturvan turvin. 

Itse toivon, etten tulisi arvostelluksi tai minun lähtökohtiani, mahdollisuuksia ja yhteiskunnallista asemaani ei arvioitaisi automaattisesti ulkoisten ominaisuuksieni perusteella. Kyllä särähtää korvaan joka kerta kun minua kutsutaan esimerkiksi rodullistetuksi. Termin käyttäjällä ei välttämättä ole pahaa tarkoitusta, mutta on mielestäni tarpeetonta korostaa jatkuvasti jonkun erilaisuutta. 

Helmikuun blogi: Airin Bahmani – Yhdenvertaisuus edellyttää lähtökohtien huomioimista ja syrjimättömyyttä

Pian tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomi otti vastaan ensimmäiset pakolaiset. 1970-luvulla Suomeen saapui hieman alle kaksisataa Chilen sotilasvallankaappausta ja noin viisisataa Vietnamin sotaa paennutta pakolaista. Vielä vuonna 1989 Suomessa asui ainoastaan noin 1500 pakolaistaustaista. Kuitenkin 1990-luvulla monilla eri alueilla puhjenneet konfliktit johtivat siihen, että myös Suomeen alkoi saapua ihmisiä monista eri maista. 90-luvulla Suomessa asui jo Somaliasta, Iranista, Irakista ja entisen Jugoslavian alueelta kotoisin olevia pakolaisia.

Suomi ottikin ensimmäiset askeleensa kohti kasvavaa väestön monimuotoistumista 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Vielä 90-luvulla ulkomaalaisväestön huomioonottaminen tarkoitti pitkälti ”monikulttuurisen Suomen rakentamista”. Monikulttuurinen toiminta keskittyi tuohon aikaan pääosin ”kulttuurien kohtaamiseen” ja muualta saapuneiden ”kulttuurien tutustumiseen”.

Toimivia väestösuhteita alettiin 90-luvulla rakentaa ulkomaalaisväestön ja kantaväestön välille kansainvälisten kohtaamispaikkojen kautta, joiden toiminta perustui kulttuuristen siltojen luomiseen. Asenneilmaston muuttamiseen tähdännyt monikulttuurisen Suomen rakentaminen tarkoitti tässä yhteydessä usein erilaisiin ja kantasuomalaisille uusiin ruoka-, tanssi- ja musiikkikulttuureihin tutustumista. Hyväntahtoisen toiminnan ongelmaksi muodostui kuitenkin usein se, että juuri maahanmuuttaneet nähtiin ensisijaisesti oman kulttuurinsa edustajina kuin yksilöinä. Näkyviin kulttuurieroihin keskittyminen paitsi peitti alleen kysymyksen siitä, mihin kunkin omalla kulttuurilla ylipäätään viitattiin, se jätti usein huomiotta myös pakolaisten elämän realiteetteihin, kuten maahanmuuttoon, pakolaisuuteen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, ikään, entisessä kotimaassa koettuihin traumoihin, sosioekonomiseen ja koulutustaustaan, hyvinvointiin ja terveyteen sekä erilaisiin identiteetteihin keskittyviä kysymyksiä ja näkökohtia.

Tieto ja taito on karttunut monella eri osa-alueella 90-lukuun verrattuna. Ymmärrys myös siitä, etteivät yksilöt ole välttämättä osa alueellisesti tai kansallisesti määrättyä identiteettiä on noussut vahvemmin esiin ja syventynyt 1990-luvulla käyttöönotetun transnationalismin myötä. Transnationaalisessa elämässä muutot ja muuttoliike eivät ole lineaarisia prosesseja alku- ja loppupisteineen, vaan usein jatkuvia ja monipaikkaisia.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuonna 2020 jo noin 444 000 ulkomaalaistaustaista, jonka molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi oli syntynyt ulkomailla. Pakolaistaustaisia näistä oli vain pieni murto-osa. UNHCR:n mukaan kuitenkin lähes 80 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa konfliktien ja ihmisoikeusrikkomusten seurauksena vuonna 2019. Lähes 70 prosenttia kaikista maailman pakolaisista tulee Syyriasta, Venezuelasta, Afganistanista, Etelä-Sudanista ja Myanmarista. On huomionarvoista, että 85 prosenttia kaikista kotimaansa rajojen ulkopuolelle paenneista maailman pakolaisista ei ole paennut läntisiin teollisuusmaihin, vaan kaikkein köyhimpiin maihin.

Suomeen saapuneiden pakolaisten tiet vievät niin maantieteellisesti, historiallisesti kuin kulttuurisestikin moniin eri suuntiin. Samaan aikaan on entistä tärkeämpää huomioida, että myös samasta maasta kotoisin olevat pakolaisryhmät ovat vuosi vuodelta sisäisesti monimuotoisempia. Yhteiskunnan moninaistuminen on jatkuvaa muutosta, sekoittumista ja monikerroksisuutta. Yhdenvertaisuutta edistävän työn näkökulmasta huomiota tulisi kiinnittää pakolaistaustaisten elinolosuhteisiin vaikuttaviin tekijöihin. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää ennen muuta erityistarpeiden ja lähtökohtien huomioimista sekä syrjimättömyyden periaatteen toteutumista.

Airin Bahmani on ihmisoikeuskysymyksiin, yhdenvertaisuuteen, ilmastonmuutokseen sekä kansainväliseen politiikkaan erikoistunut aluetutkija sekä tietokirjailija.

Lähteet:

Juntunen, Marko (2020): Matkalla islamilaisessa Suomessa. Tampere: Vastapaino.

Moisio, Jenni & Gissler, Mika & Haapakorva, Pasi & Myllyniemi, Sami (2016): Lasten ja nuorten muuttoliike tilastoissa. Teoksessa Antti Kivijärvi & Marja Peltola (toim.) Lapset ja nuoret muuttoliikkeessä. Nuorten elinolot -vuosikirja 2016. Helsinki: Unigrafia. 17–50. 

Pakolaisapu: pakolaisuus Suomessa.

Tilastokeskus: Maahanmuuttajat väestössä.

UNHCR: Refugee Statistics.

Osallisuus minun näkökulmastani: Ahmed Mesaedy

Alussa haluan mainita, että tämä näkökulma ei edusta työpaikkaani vaan minua pakolaistaustaisena yksilönä Suomessa.  

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

Olen mielestäni saanut ääntäni kuuluviin, koska uskon siihen, että muutos alkaa ensin yksilöstä ja laajenee sen myötä yhteiskuntaan. Tämän lisäksi uskon, että oma persoonani ja ehkä edellinen ammattini ovat vaikuttaneet siihen, etten vain pysty olemaan hiljaa, jos näen elämässäni tai toisten elämissä epäkohtia. Voin kertoa niistä kipukohdista ääneen rakentavalla tavalla – eikä se tarkoita, että olisin kiittämätön pakolainen. Toisaalta, vaikka epäkohta ei koskisi minua, puutun siihen silti usein tavalla tai toisella. Esimerkiksi vaikka olen saanut oleskeluluvan kauan aikaa sitten, puhun edelleen paljon niiden turvapaikanhakijoiden tilanteesta, jotka ovat asuneet vuodesta 2015 alkaen vastaanottokeskuksissa ilman oleskelulupaa. Lisäksi olen puhunut usein ikäihmisten palveluiden parantamisen puolesta.  

Olen kouluttautunut myös kokemusasiantuntijaksi. Minua on kutsuttu puhumaan eri tapahtumiin ja organisaatioihin etenkin kotoutumisesta ilmiönä sekä omasta näkökulmastani. Sitä kautta olen saanut kanavan omalle äänelleni.

Suomen Pakolaisapu valitsi minut Vuoden pakolaismieheksi 2021. Se on antanut minulle lisää mahdollisuuksia tuoda esiin näkökulmiani ja kokemuksiani kotoutumisesta, maahanmuutosta ja osallisuudesta. Siitä olen myös kiitollinen, ja koen, että se on hyvä tapa tukea pakolaistaustaisten ihmisten osallisuutta.  

Vastaanottokeskuksessa mahdollisuudet vaikuttaa olivat hyvin rajalliset. Esimerkiksi vaikka olisi itse halunnut tehdä töitä tai vapaaehtoistyötä, olisi se vaikeaa, koska tietoa ei ollut saatavilla. Uskon, että jotkut turvapaikanhakijat haluavat tällä hetkellä myös osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, mutta heille ei tarjota riittävästi palveluita, koska heillä ei ole oleskelulupaa. Minusta tuntuu, että inhimillisuus ja ihmisten oikeudet mitataan oleskeluluvalla!  

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

Kun halutaan edistää pakolaisten osallisuutta, tulee ensin ymmärtää pakolaisuus ilmiönä kokonaisvaltaisesti sekä siihen liittyvät ulottuvuudet ja olosuhteet sekä sen aiheuttamat syyt. Ymmärrys tulee saavuttaa ei pelkästään asiantuntijoiden ja työntekijöiden vaan myös tavallisen kansalaisen tasolla, sillä arjessa pakolainen on tekemisessä enemmän valtaväestön kuin työntekijöiden kanssa. Kun yhteiskunta saadaan ymmärtämään pakolaisuus kokonaisuudessaan, silloin pakolaisen tavoitteita voidaan tukea helpommin, koska pakolainen saa tukea monipuolisesti sekä viranomaiselta että yhteiskunnalta.  Tässä kohdassa haluan kiittää YLEä On hold – ja Sekaisin-sarjoista. Uskon, että niiden kautta on pystytty vaikuttamaan yhteiskunnan asenteisiin. Lisäksi kiitän myös kansalaisaloitetta Lupa Elää ja sen järjestäjiä.

Toisaalta työllisyyspalveluissa laadittaessa kotoutumissuunnitelmaa tulisi huomioida pakolaisen omat tavoitteet paremmin. Kotoutumispolkua tulisi tarkastella pitkällä tähtäimellä ja tehdä myös selväksi, miten tiettyjen vaihtoehtojen valitseminen nyt vaikuttaa polkuusi tulevaisuudessa. Mahdollisuudet ja rajoitukset tulisi tehdä näkyväksi. Mihin suuntaan pakolainen on menossa? Tätä keskustelua tulisi käydä yhdessä asiantuntijan ja asiakkaan välillä, jotta tulevaisuuden näkymät olisivat selvemmät. Esimerkiksi minun tapauksessani minulle ei sanottu, että kotoutumissuunnitelmani loppuu kolmen vuoden jälkeen. Jos olisin tiennyt, olisin opiskellut vielä ahkerammin ja nopeammin.  

Monimuotoisuus tulisi huomioida entistä paremmin, kun suunnitellaan palveluita. Minulla on pakolaistaustaisia ystäviä, jotka ovat luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta toisaalta ystäväpiirissäni on myös insinöörejä, hammaslääkäreitä, juristeja jne. Kaikenlaisia ihmisiä erilaisista taustoista. 

Koen, että minulle oli hyvä opiskella Suomessa toinen tutkinto. Valmistuin viime vuonna sosionomiksi, ja olen siihen tyytyväinen, koska sosionomiopinnot avasivat minulle paljon näkökulmia yhteiskunnasta ja sen rakenteista, joita en ollut aiemmin tiedostanut samalla tavalla. Minun ajattelutapani ja identiteettini ovat muuttunut, vaikka välillä huomaan sisälläni syntyvän ristiriitoja. Olen sekä juristi, joka haluaa tulkita lakia valtion näkökulmasta, että sosionomi, joka haluaa tulkita lakia asiakkaan näkökulmasta. Opin myös analysoimaan yhteiskunnallisia ilmiöitä entistä paremmin, jotka liittyvät sekä Suomen että Irakin yhteiskuntaan. 

Sosiaalialan opinnot ovat avanneet silmäni esimerkiksi huono-osaisuuden, osallisuuden, rakenteellisen rasismin, eriarvoisuuden, köyhyyden ja kotoutumisen teemoille. Opinnot kiinnittivät minua tiiviimmin yhteiskuntaan, esimerkiksi kielen oppimisen, ihmisiin tutustumisen ja aktiivisena sosiaalialan jäsenenä toimimisen kautta. 

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta? 

Olen ilman muuta kiitollinen kaikille organisaatioille, joiden kanssa olen asioinut maahantulostani lähtien. Heidän ansiostaan olen päässyt täällä eteenpäin. Myös monet ihmiset ovat yksilöinä tukeneet ja mahdollistaneet kanssaelämisellään kiinnittymisen suomalaiseen yhteiskuntaan. Erityisesti kiitän Teko-hankkeen entistä päällikköä Kirsi Popovaa.  

Yksi pointti, jonka haluan nostaa esille, on se, että ehdottomasti kaikki tuki on ollut tärkeää, mutta toisaalta, jos puhutaan kotoutumisesta tai osallisuudesta, ne ovat kahdensuuntaisia prosesseja. Työtä tulee siis tehdä vastaanottavassa yhteiskunnassa, mutta myös maahan muuttaneen itse. Esimerkiksi itse olen opiskellut suomea ja käynyt koulua ja olen työssä eli tavallaan olen saavuttanut niitä odotuksia, joita Suomen yhteiskuntaa on asettanut minulle pakolaisena alussa. Toki olen tehnyt tämän minua itseäni varten, koska nämä asiat ovat tärkeitä, mutta mitä sitten –  hyväksyykö yhteiskunta minut ja muut pakolaiset sen jälkeen? Toivoisin jatkossa, että organisaatioissa panostettaisiin tarpeeksi yhteiskunnan vastaanottavuuteen.  

Toiseksi, tärkeää olisi vaikuttaa rakenteellisiin esteisiin: lakeihin, palvelujärjestelmään, toimintoihin ja muihin keskeisiin palveluihin. Rakenteelliset esteet kasautuvat helposti erityisesti tietyille ryhmille, kuten pakolaistaustaisille. Esimerkiksi byrokratia pidentää ja vaikeuttaa asettautumista ja kotoutumisprosessia – mietitään vaikka perheenyhdistämistä, jolla on iso merkitys maahan muuttaneen mielenterveyteen, hyvinvointiin, osallisuuteen ja työllistymiseen. 

Rakenteellinen ja arkipäivän rasismi voi vaikuttaa pakolaistaustaisen kiinnittymiseen yhteiskuntaan. Itse olen kokenut sitä melko paljon, ja tiedän monia ihmisiä, jotka ovat turhautuneita ja pettyneitä – enkö kelpaa tähän yhteiskuntaan nimeni vuoksi? Jos sinnikäs asunnon etsiminen ja työn hakeminen johtaa aina umpikujaan, totta kai se voi vaikuttaa negatiivisesti siihen, kokeeko henkilö olevansa osallinen yhteiskunnassa. 

Kuitenkin mielestäni yleistämistä tulisi välttää. Olen kohdannut myös paljon suomalaisia, jotka ovat ottaneet minut avosylin mukaan kaikenlaiseen toimintaan. Sanon aina, että Suomi ei ole rasistinen maa, vaan Suomessa on rasismia. Siinä on iso ero, ja rasismi voidaan torjua yhteistyöllä ja rakentavalla tavalla.  

Olen sitä mieltä, että pakolaisen osallisuus linkittyy vahvasti hänen hyvinvointiinsa ja onnellisuuteen. Monet ajattelevat, että pakolaisen hyvinvointi ja onnellisuus tarkoittaa sitä, kun pakolainen saa turvapaikan, tutkinnon ja töitä – nämä asiat eivät välttämättä itsessään tuo onnea. Ei kukaan halua asua paikassa, jossa ei ole perhettä, tärkeitä ihmisiä, tukiverkkoja, yhteyttä. Osallisuus on siis paljon enemmän kuin vain oleskelulupa tai työpaikka.  

Kieli, koulutus, työ, läheiset ihmiset – nämä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että koen olevani osa tätä yhteiskuntaa. 

Osallisuuteen vaikuttaa pakolaisen oma aktiivisuus, mutta se ei itsessään riitä. Jos halutaan, että pakolaiset ovat osa yhteiskuntaa, että pakolaiset käyvät töissä ja että he ovat mukana rakentamassa parempaa Suomea: auttakaa, tukekaa ja avatkaa meille yhteiskunnan ovia, jotta pääsemme tähän yhteiskuntaan. Näin pystymme auttamaan teitä tulevaisuudessa rakentamaan Suomea. Samalla sanon pakolaisille: olettehan osa tätä yhteiskuntaa, opiskelkaa suomen kieltä ahkerasti, etsikää työtä aktiivisesti ja osallistukaa vaaleihin äänestämällä.  Ja jos sinulla ei ole mitään hyvää annettavaa tälle yhteiskunnalle älä tee jotain pahaa.  

Osallisuus minun näkökulmastani: Rojin Birzoi

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa?  

Olen ollut aktiivinen tuomaan omia kokemuksiani ja ajatuksiani esille järjestöissä ja eri hankkeissa. Niin työ- kuin arkielämässäkin tuon omia kokemuksiani pakolaisuudesta esille ja yritän saada muutosta ihmisten ennakkoluuloihin.  

Miten ääntäsi ei kuulla?  

Koska yhteiskunnan eri viranomaisetkin ovat tavallisia ihmisiä tunteineen ja ennakkoluuloineen, nämä saattavat heijastua heidän toimintaansa niin työ- kuin arkielämässä. Hyvin monesti vieraskieliset ihmiset koetaan vaikeiksi. Käyttäydytään tylysti, epäasiallisesti ja ennakkoluuloisesti. Pakolaiset nähdään riesana ja huonoina maahanmuuttajina, mutta intensiivinen kotoutuminen ja yhdenvertainen kohtelu kuitenkin pidemmällä tähtäimellä toisivat tehokkaita ratkaisuja.  

Ajoittain on tuntunut, että pitää aktiivisesti pitää omia puolia ja vakuuttaa olevansa ns. “hyvä mamu”. Välillä tuntuu, että yksilöllisyys ei koske meitä maahanmuuttajia. Kun maahanmuuttaja epäonnistuu, automaattisesti se liitetään taustaan eikä siihen, että ihmiset ovat erilaisia. Toimitpa miten tahansa, aina se liitetään taustaasi.  Jos onnistun, hyväksikäytän suomalaista järjestelmää ja jos epäonnistun, olen riesaksi tälle yhteiskunnalle. On hyvin kuluttavaa, kun jatkuvasti täytyy ponnistaa mahdollisimman korkealle, vakuutella olevansa sopiva tähän yhteiskuntaan ja todistaa maahanmuuttajien olevan myös tavallisia ihmisiä. 

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan ja on tuettu?  

Olen kiitollinen, että olen saanut ilmaisen koulutuksen ja naisena saan vapaasti tuoda itseäni esille.  Koulutusjärjestelmä on mahdollistanut pääsemään lähemmäksi tavoitteitani ja integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?  

Muuttaessani Suomeen asuin pienellä paikkakunnalla. Paikkakunnan asukkaat eivät olleet tottuneet ulkomaalaisiin, mikä heijastui heidän käytökseensä ajoittain hyvinkin voimakkaasti. Muuttaessani Suomeen olin rakentanut itselleni haavemaailman hyvästä elämästä. Jatkuvan kiusaamisen ja rasistisen kohtelun vuoksi unelma romuttui, koin itseni entistä ulkopuolisemmaksi ja unelmoin pois pääsystä. En pystynyt käsittelemään kokemaani syrjinnän syytä. Näiden kokemusten vuoksi ajatusmaailmani suomalaisesta yhteiskunnasta oli vääristynyt ja ajattelin kaikkien suomalaisten vastustavan ulkomaalaisia.  Ajattelin, etten koskaan olisi tarpeeksi hyvä kuulumaan tänne. Minulle tehtiin hyvin selväksi, etten kuulu tänne ja ymmärrettävästi sopeutuminen Suomeen ei aina ollut kovin helppoa. 

Monet eivät ymmärrä, että rasistisilla vitseillä he tuovat omat ajatuksensa esiin ja ylläpitävät syrjiviä rakenteita. Varsinkin viranomaisten olisi syytä kiinnittää tämän kaltaiseen toimintaan huomioita. On kaikkien edun mukaista, että kaikkia ihmisiä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja heille annetaan tilaa tulla kuulluksi.   

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  

Muuttaminen isommalle paikkakunnalle auttoi rakentamaan kaverisuhteita suomalaisiin ja tutustumaan suomalaiseen yhteiskuntaan realistisemmin. Nuoruudestani lähtien useat eri yhteiskunnan tukitoimijat ovat auttaneet minua rakentamaan omaa polkua. Mitä enemmän olen päässyt suomalaiseen yhteiskuntaan ja välttelemään ulkomaalaisvastaisia ihmisiä sitä positiivisemmaksi oma suomalaisidentiteettini on muuttunut. Työ, suomalaiset ystävät ja yhdenvertainen kohtelu saavat minut tuntemaan itseni osaksi tätä yhteiskuntaa. 

Osallisuus minun näkökulmastani: Rand Mohamad Deeb

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

Tavallisissa keskusteluissa syntyperäisten suomalaisten kanssa olen tuonut esille ajatuksiani sekä kertonut kielen oppimiseen ja yhteiskuntaan tutustumiseen liittyvistä vaikeuksista.  

Minusta tuntuu, että heikko kielitaito tai kielitaidon puuttuminen ovat suurempia haasteita tuoda tarpeitaan esille. Osallistuminen opiskeluun ja muuten arkielämän tavalliset tilanteet vaativat hyvää kielitaitoa, jota ilman jää helposti ryhmän ulkopuolelle/putoaa kärryltä eikä pysty tuomaan esille ajatuksiaan esim. hänelle sopivasta ryhmätyöskentelytavasta jne. 

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan?  

Olen saanut tukea yksittäisistä kohtaamistani ihmisistä: lukiossa opettajilta, opinto-ohjaajalta, rehtorilta, kotona vanhemmilta ja sisaruksilta ja yliopistolla nyt siitä, etten koe tarvitsevani erityistä tukea ja että pärjään yhtä hyvin kuin muut pitkästä, vaikeasta ja nollasta alkaneesta matkastani huolimatta. En paljon ollut tekemisissä viranomaisten kanssa, siksi, minun on vaikea kuvailla minkälaista tukea olen saanut heiltä. 

Minusta tuntuu, että tukea voi saada paitsi sosiaalityöntekijöiltä myös jokaiselta suomalaiselta koulussa tai töissä. Jokainen voi osallistua uuden asukkaan sopeutumisprosessiin, sillä tämä prosessi on monimutkainen kokonaisuus vuorovaikutustilanteita, joita ei kohtaa riittävästi esim. ainoastaan osallistumalla kielikurssille.  

Kuvan ottanut: Selcan Mancak

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?   

Pääsyni lääketieteelliseen tiedekuntaan ja nykyinen opiskeluni siellä osoittaa minulle sen, että olen osa minua ympäröivää maailmaa enkä ole taustani tai äidinkieleni takia jäänyt vaille toteutuneita unelmia. Myös se, että rakastan Suomea maana ja osaan suomen kieltä sellaisella tasolla, joka sallii minun pärjäämistäni lääkiksessä ilman mitään kieleen liittyviä ongelmia. Minusta tuntuu, että kun puhutaan sopeutumisesta on ehdottomasti puhuttava hyvän kielitaidon rakentamisesta. Siksi ei voi liikaa korostaa kielitaidon tärkeyttä. Se on tärkein lähtökohta, josta uuden alun rakentaminen alkaa. Ja näin uuden alkuni itse rakensin. 

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?  

Alussa kieli oli se muuri, jonka ajattelin estävän opiskelun jatkamista ja maahan sopeutumista. Alussa kielen oppiminen dramatisoituu helposti oppijan mielessä ja tuntuu siltä, että sitä ei voi ollenkaan oppia. Tämä tunne ylettyy herkästi muihin elämän tilanteisiin. 

Osallisuus minun näkökulmastani: Naim Panahi

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? 

Jouduin taistelemaan turvapaikan saamiseksi yli neljä vuotta. Prosessin aikana näin, että jos ei itse lähde mukaan vaikuttamaan, niin kukaan muu ei sitä tee puolestani. Maahan muuttaneiden ääntä on vietävä eteenpäin.  

Lähdin itse eri järjestöjen kautta kertomaan sekä omasta että muitten turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Olen käynyt tapaamassa myös eri päättäjiä ja kertomassa heille tilanteesta. Olen pyrkinyt vaikuttamaan myös esim. ilmastokriisiin liittyvissä asioissa. Mielenosoituksiin osallistuminen on myös ollut yksi keino vaikuttaa. 

Miten ääntäsi ei kuulla? 

Kun tulet ihan vieraaseen yhteiskuntaan ja etkä osaa kieltä riittävästi, niin ääntäsi on vaikea kuulla. Myöskin vaikutuskanavien puute sekä yhteiskunnan asenteet vaikuttavat kuulemattomuuteen. 

Monet maahanmuuttajat ottavat minuun yhteyttä, ja yhteisenä kokemuksenamme on, että monet ongelmat johtuvat joidenkin työntekijöiden asiantuntemattomuudesta, välinpitämättömyydestä ja/tai asenteesta. Näitä ongelmia on tullut esille usein esim. turvapaikkaprosessiin, koulutukseen sekä perheenyhdistämiseen liittyvissä asioissa. Tietoa ei ole saatu riittävästi tai saatu jopa väärää tietoa (joka vasta myöhemmässä vaiheessa ehkä korjattu), auttaminen on jäänyt puolitiehen tai sitä ei ole annettu ajoissa. Kun tietoa ei ole annettu oikea-aikaisesti, niin virhe on saattanut kertautua, ja kärsijäksi on joutunut syytön maahanmuuttaja.  

Monet asiat ovat selvinneet vasta suomalaisten vapaaehtoisten, aktivistien avulla.   

Koulutukseen hakeutumisessa henkilöitä ohjataan usein työvoimapulan mukaisesti eikä maahanmuuttajan oman toiveen mukaisesti. Kaikki maahanmuuttajat eivät esim. halua lähihoitajiksi, mutta jotkut ovat kokeneet painostusta, jos eivät suostu TE-toimiston ehdotukseen. 

Omalla kohdallani kun sain vuosien odotuksen jälkeen oleskeluluvan, niin olin juuri valmistumassa lähihoitajaksi ja minulla oli vakituinen työ. Olisin halunnut jatkaa opiskelujani, mutta TE-toimisto vastasi, ettei se tue opintojani. 

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaa? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?     

Vapaus, ammattikoulutus, suomalaiset ystävät.  

Tunnen nykyisin itseni osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Minulla on mahdollisuus osallistua erilaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan esim. eri järjestöjen kautta ja siten vaikuttaa ja tuoda asioita esiin eri päättäjille. 

Osaksi suomalaista yhteiskuntaa minut saa tuntemaan esim. täällä saamani ammattikoulutus ja vakituinen työni. Suomen kielen vahvistumisen myötä on myös helppo nykyisin seurata uutisia ja lukea sanomalehtiä. Suomalaisten ystävien kautta myös perisuomalaiset asiat esim. saunominen, uinti, metsäpatikointi ym. ovat osa arkeani. 

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?  

En päässyt kunnallisvaaliehdokkaaksi, koska oleskelulupani ei ollut ollut voimassa riittävän kauan. 

Hain Suomen kansalaisuutta ja olisin halunnut suorittaa asevelvollisuuden. Sain kuitenkin Migriltä kielteisen päätöksen kansalaishakemukseeni, koska syntymäaikani oli ikätestin arvion mukaan muutettu. Itse olin koko ajan kuitenkin kertonut sen saman, ainoan tiedon syntymäajastani, jonka olin perheeltäni saanut. 

Kohtuuttoman pitkät, jopa yli kuuden vuoden mittaiset oleskelulupaprosessit saavat tuntemaan, ettei minua hyväksytä ja minua työnnetään ikään kuin taaksepäin. Myös perheenyhdistäminen on tehty lähes ylivoimaisen vaikeaksi ja kalliiksi. On vaikea ajatella että kantasuomalaisia kohdeltaisiin perheenyhdistämisasioissa yhtä epäinhimillisesti kuin pakolaista. 

Tammikuun blogi: Sara Al Husaini – Osallistun

Osallisuuden tärkeydestä kuulemme usein. Useimmiten kielen oppimista painotetaan osallisuuden rinnalla, sillä kielen osaaminen luonnollisesti helpottaa osallistumista. Harvemmin puhutaan kuitenkaan muista osallisuuden kynnyksistä, joita moni kielitaitoinen näkyvään vähemmistöön kuuluva nuori kohtaa – esimerkiksi mielenterveyteen liittyvät tekijät.

Ei varmaan tarvitse toistaa, että koronavuodet ovat olleet raskaita lähes jokaiselle. Koronan vaikutukset näkyvät meidän jaksamisessamme, mutta jos kynnys osallistumiseen on ollut muutenkin korkealla jo ennen pandemiaa, nämä samat kynnykset näyttäytyvät jopa suomea puhuvalle pakolaistaustaiselle nuorelle entistä isommilta järkäleiltä, joiden kiipeäminen vaatisi henkisiä voimavaroja, joita meillä kaikilla ei samalla tavalla ole. Tämä voi vaikuttaa minun ja monen muun pakolais- ja maahanmuuttajataustaisen nuoren jaksamiseen, mikä pitkällä tähtäimellä saattaa johtaa mielenterveyden heikkenemiseen ja näin myös osallisuuden vähentymiseen.

Pakolaistaustaisena maahan muuttaneena koen aivan samaa sisäistä vähättelyä ja kamppailua kuin kaikki muutkin. Kuulen sen saman vähättelevän äänen, joka hiipii kuiskaamaan minulle ennen tärkeitä päätöksiä, miten en ole tarpeeksi hyvä osallistumaan, vaikka tuntisinkin aiheen läpikotaisin. Tämä sama ääni saa vahvistusta lannistajista, jotka hokevat maahanmuuttokriittisyyttä, mutta löytävät kuitenkin aktiiviset maahanmuuttajanuoret somesta ja somen ulkopuolelta, joita he sitten kovaan tahtiin koittavat himmentää. Tämä sisäinen lyttäävä ääni saa sitten voimaa näistä lannistajista, jotka menevät laumana hiljentämään pakolaistaustaisen ja maahan muuttaneen nuoren yleistämällä tai muuten vain kiusaamalla henkilöä taustansa vuoksi. 

Konkreettisesti tämä kiusanteko ja syrjintä näkyy somessa ja myös arjessa herjauksina. Yksi asia on kuitenkin selvää: näitä ihmisiä ei häiritse sanojensa mukaan ”haittamaahanmuutto” vaan ylipäätään maahanmuutto, koska aktiiviset maahan muuttaneet ja pakolaisnuoret eivät ole aktiivisuudellaan haittaamassa yhteiskuntaa vaan päinvastoin – he haluavat olla osana tätä hienoa maata. Niin haluan minäkin, siksi haluankin jakaa ja taustoittaa teille viime kevään päätöstäni ottaa elämäni suurimpia askelia asettumalla ehdolle kuntavaaleissa. Ehdolle asettuminen herätti pelkoa, sillä ajoittain sisälläni tunnen alemmuuden tunnetta ja joskus jopa häpeää yksinkertaisista elämäntavoistani ja vähävaraisesta taustastani. Mediassa näkyvät poliitikot usein tuntuvat jopa hyvin kaukaisilta. 

Olen vähätuloinen maahan muuttanut nainen ja vielä pakolaisena tullut niistä ”huonommista” maista. Kuka minua edes äänestäisi? Näkisikö joku minussa sellaisen ihmisen, joka ansaitsisi heidän ainoan äänensä? Pelkäsin epäonnistumisen lisäksi myös sitä mahdollista vihaa, jota kohtaisin maahan muuttaneena nuorena julkisuudessa. Epäröin niin paljon, että laitoin puolueen sihteerille viestiä kokemastani stressistä, jota etätyöt ja etäopinnot kuormittivat entisestään.

En kehdannut avata kaikkia huoliani, mutta sihteeri kuitenkin kannusti lähtemään ehdolle ja hän mainitsi representaation tärkeyden, mikä sai minut harkitsemaan osallisuutta uudelleen. Päätin pitkän harkinnan jälkeen lähteä ehdolle. Kävelin kuntavaalien alla Espoossa vaalimainoksia jaellen ja tuntemattomia rohkeasti lähestyen. Haluan kertoa teille erityisesti kolmesta kohtaamisesta, jotka vaikuttivat henkisesti minuun vaikka kohtaamisia oli toki enemmänkin. 

Meitä ohjeistettiin puolueen toimesta kampanjoimaan varmuuden varalta pareina, mutta en oikein kehdannut pyytää ketään. Sateen ropinan tahtiin kuljin yksin Soukan Suvisaaristoa ja Espoonlahden aluetta tunteja edes takaisin, jospa täältä joku luottaisi minuun. Kävelin omakotitalojen luukkuihin ujuttamassa mainostani. Kehtaanko mennä tuon omakotitalon ovelle viemään vaalimainosta? Kehtaanko ojentaa vaalimainoksen tälle lenkkeilijälle? Kehtaanko jutustaa? Joka kerta, kun tämä kyseenalaistava ja lannistava ääni voimistui koitin pysyä positiivisena. 

Pari päivää myöhemmin törmäsin Soukan ostarilla sattumalta Mikko Lievoseen, joka oli itsekin ehdolla. Kysyin Mikkoa mukaan kampanjoimaan, koska minua hieman pelotti kampanjoida yksin. Lievonen otti minut mukaan ja päätimme mennä seuraavana päivänä Tapiolaan.

Tapiolassa minua lähestyi keski-ikäinen mies, joka harrasti valokuvausta. Hän käveli suoraan minua päin ja sanoi, ”Äänestin sinua”, yllätyin positiivisesti. Yllätyin, koska en osannut aavistaa että hän näki ja koki, että olin hänen äänensä veroinen ehdokas. Tämän kuvaajan tiedän nimeltä, sillä hän laittoi minut myöhemmin seurantaan somessa, mutta hän ei todennäköisesti tiedä tätä lukematta, minkä vaikutuksen hänen sanomisensa teki minuun. Hänen äänensä loi minussa uskoa ja hänen tsemppauksensa antoi energiaa jatkaa.

Jatkoin hyvällä mielellä kampanjointia ja päätettiin Mikon kanssa mennä tulevina päivinä Espoon keskukseen jakamaan toistemme vaalimainoksia. Seisoimme puolueen vaalijulisteen vieressä ja jututimme ohikulkijoita. Puolueen vaalijuliste oli herättänyt yhden perheen huomion. Perheessä oli näkyvään vähemmistöön kuuluvia lapsia. He katsoivat minua ja osoittivat sitten julisteessa kuvaani. Pienet sormet osoittivat sitten takaisin minua. ”Se on hän,” vanhempi tyttö kuiskasi nuoremmalle siskolleen. 

”Juu, olen kuvan henkilö,” vastasin hymyillen. 

Lapset kuiskailivat toisilleen ja vilkuttivat minulle. Nämä lapset poimivat minut puolueen vaalijulisteesta, mutta eivät kanssaehdokkaitani. Puolueen sihteeri oli oikeassa. Kuvani selkeästi herätti jonkinlaisia tunteita heissä ja tuolloin havahduin siihen, ettei minun osallisuuteni vaikuta vain minuun, mutta myös muihin. Nuoriin, jotka eivät ole tottuneet näkemään eri näköisiä ja taustaisia ehdokkaita. Nuoriin, jotka eivät ole nähneet heidän näköisiään ehdokkaita.

Vaalipäivä lähestyi ripeään tahtiin, joten lauantaina päätin jatkaa kampanjointia Iso Omenassa. Olimme parin demariaktiivin kanssa flaikuttamassa, kun meitä lähestyi keski-ikäinen mies. Tämä mies otti vastaan puolueen vaalimainoksia. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Huntusen Mika ehdotti nuoria demariehdokkaita hänelle ja samalla hän ojensi minun mainokseni kyseiselle miehelle. Mihin mies vastasi: ”En minä mitään maahanmuuttajaa äänestä”. Hän katsoi minua virnistäen ja jatkoi: ”En äänestä vieraslajia”. Tämä mies jatkoi syrjivää käytöstään. Tiesin jo silloin, että hän halusi lannistaa ja satuttaa minua, koska kuka menisi muuten sanomaan noin aivan tuntemattomalle nuorelle. Toki tuolloin hän onnistuikin satuttamaan minua ja se sama ääni, jota olin koittanut hiljentää voimistui entisestään. 

Niin, kuka äänestäisi minunlaista henkilöä, kuka edes äänestäisi maahan muuttanutta, ehkä hän on oikeassa, ehkä vaikka mitä tahansa tekisinkään minua ei hyväksytä tänne, vaikka miten epätoivoisesti yritänkään. Onneksi kohtasin tämän miehen kuntavaalien loppumetreillä, koska olin tässä vaiheessa henkisesti aivan puhki.

Jaoin tapahtuman someen, koska ihmisten pitäisi osata reagoida tällaisiin tilanteisiin. Ihmisten pitäisi seistä kiusaamista, rasismia ja muuta syrjintää vastaan. En henkisesti jaksa olla ainut, joka käskee toista lopettamaan. Eikä minun pitäisikään. Kun puhutaan osallisuudesta, puhutaan myös kynnyksistä, joita jopa kielitaitoinen pakolainen ja maahan muuttanut kohtaa.

Vielä joku päivä, pakolais- ja maahanmuuttajataustainen nuori voi asettua ehdolle ja osallistua tuntematta pelkoa, jännitystä tai muuta häpeää. Ilman, että heidän ihmisyyttä ja oikeutta olla Suomessa kyseenalaistettaisiin. Osallistun, jotta vielä joskus tämäkin päivä koittaisi.

Osallistun tästä hiljentävästä äänestä huolimatta, osallistun tämän Iso Omenassa kohtaamani miehen loukkaavista sanoista huolimatta, osallistun, vaikka epäröin ja ajoittain minua jopa pelottaakin, koska Suomessa on tämän kuvaajan kaltaisia ihmisiä. Ihmisiä, joiden sydän sykkii hyvälle. Suomessa on myös minun näköisiäni ihmisiä, jotka tunnistavat itsensä minun tunteistani. Ihmisiä, jotka eivät ole tottuneet näkemään eri taustaisia ja näköisiä ihmisiä yhteiskunnan eri asemissa. Siispä juoksen osallistumaan, pidän ääntä yllä jopa silloin kun tuntuu kuin huutaisin tyhjyyteen, koska uskon muutokseen.

Tammikuun blogin kirjoittaja on opiskelija, vuoden 2021 pakolaisnainen Sara Al Husaini.

Kuuleeko mua kukaan? Osallisuuskampanja tuo esiin pakolaistaustaisten omaa ääntä osallisuudesta

Osallisena-hanke lanseeraa vuodelle 2022 pakolaistaustaisten osallisuuskampanjan, joka koostuu pakolaistaustaisten henkilöiden blogiteksteistä ja some-kampanjasta #KuuleekoKukaan, jossa pakolaistaustaiset maahan muuttaneet saavat  äänensä kuuluviin osallisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa ja palveluissa. Tarkoituksena on tuoda esiin ääniä ja kannanottoja, jotka jäävät usein viranomaisilta kuulematta ja noteeraamatta.

Kampanjan suojelijana toimii Helsingin kaupungin apulaispormestari, Suomen ensimmäinen pakolaistaustainen kansanedustaja Nasima Razmyar. “Oli tausta mikä tahansa, se tunne, että minua kuullaan ja että olen merkityksellinen – sillä on todella iso vaikutus ihmisen elämään”, toteaa Razmyar ja jatkaa: “Erityisesti osallisuuden merkitys korostuu pakolaistaustaisilla, joilla ei välttämättä Suomeen tullessa ole merkityksellisiä sosiaalisia suhteita tai yhteisöä, jotka tarjoaisivat tukea ja turvaa. Tämä voi aiheuttaa irrallisuuden tunnetta, etenkin jos taustalla on vaikeita asioita kuten traumoja”.

Haluamme kampanjallamme nostaa esiin seuraavanlaisia asioita:

·  Miten pakolaistaustaiset saavat äänensä kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Millaista ääntä ei kuulla?

·  Miten haaveita, tavoitteita ja unelmia tuetaan?

·  Millaiset asiat saavat pakolaistaustaiset tuntemaan olevan osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  Toisaalta millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta tai tosiasiallista toteutumista?

“Kaupungeissa ja kunnissa tehdään osallisuuden saralla jo paljon, mutta siitä huolimatta osallisuuden edistäminen on vielä aika rajattua – meillä on yhä paljon sosiaalisia ja kielellisiä esteitä osallisuuden toteutumiselle”, Razmyar huomauttaa. “Usein he osallistuvat, joilla on resursseja eli osallisuus on myös vahvasti sosioekonominen kysymys”.

Kuvassa Helsingin kaupungin apulaispormestari ja kampanjan suojelija Nasima Razmyar

Razmyar korostaa, että osallisuutta tulisi edistää paikoissa, joissa on luonnostaan vuorovaikutusta ja missä ihmiset käyvät, esimerkiksi kotoutumiskoulutus ja vaikka terveydenhuollon palvelut. On hyvä pitää mielessä myös, että moni pakolaistaustainen henkilö kokee syvää kiitollisuutta asemastaan. Tällöin harva ryhtyy vaatimaan asioita tai ajattelemaan, että jotain voisi muuttaa. Näin monet asiat tulee otettua annettuina.

“Kun pakolaistaustainen kokee osallisuutta, niin hän samalla tulee myös antaneeksi itsestään jotain. Jos henkilö saa mahdollisuuden vaikuttaa, silloin hän usein lähtee myös aktiivisesti kehittämään ja viemään asioita eteenpäin. Kun ihminen saa, niin hän samalla myös antaa – tämä resurssi häviää, jos ihmisiä ei huomioida tai oteta osalliseksi tai heidät lokeroidaan. Pienten onnistumisten kauttahan sitä osallisuutta lähdetään rakentamaan”, summaa Razmyar.

Julkaisemme pakolaistaustaisten moninaisia näkemyksiä osallisuudesta tämän nettisivun lisäksi hankkeemme Twitter-tilillä (@OsallisenaHanke), Instagramissa (@kuuleeko.kukaan) ja Facebook-sivulla (@Osallisena) muutaman kerran kuukaudessa tämän vuoden ajan.

Tervetuloa seuraamaan!✨