Sekalaiset

Osallisuutta vai näennäisosallisuutta?

Kuka määrittelee osallisuuden oikeaksi, näennäiseksi, tarpeelliseksi, tarpeettomaksi, riittäväksi tai riittämättömäksi? Onko oikein määritellä osallisuutta ylhäältä alas tai ulkoapäin katsottuna? Onko näennäinen osallisuus tai tokenismi ulkoapäin määriteltynä myös jollain tasolla rodullistamista? Voiko tokenismiä myös käyttää verhoiltuna vähättelyn keinona?

Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, jonka kanssa kamppailin edellisellä viikolla. Olen ollut ja yhä olen monen järjestön toiminnassa mukana, ja roolini ovat vaihdelleet sosiaalipolitiikkavastaavasta, kokemusasiantuntijasta jopa varapuheenjohtajan asemaan ja Vuoden pakolainen -titteliin, jota seurasi vuoden edustustehtävät. En missään vaiheessa ole kokenut osallisuuttani eri tehtävissä näennäisenä tai tokenisminä. Minulta on kuitenkin kysytty, koinko vuoden pakolaisuuden tai kokemusasiantuntiijuuden tokenisminä.

En tarkastele mitään asemaa tai vuoden titteliä kritiikittä oli se sitten vuoden turkulainen tai vaikkapa vuoden pakolaisnainen. Mainitsinkin myös vuoden pakolaiset valitsevalle Suomen Pakolaisavulle sukupuolittuneesta tittelistä, mikä mielestäni jo todentaa, ettei se titteli itsessään vaadi minulta mitään tietyn kaavaista representaatiota. Päinvastoin minua jopa kannustettiin olemaan oma itseni ja sanottiin, että saan vapaasti kritisoida myös, jos siltä tuntuu. Koen, että olen saanut puhua totuuteni ja tullut kuulluksi, ottaen huomioon koronapandemian aiheuttamat kokoontumisvaikeudet ja muut henkilökohtaiset aikatauluesteet.

Ymmärrän täysin, että ulkoapäin katsottuna tämäkin titteli saattaa vaikuttaa joillekin tokenismiltä erityisesti, kun ei itse ole pakolainen, maahan muuttanut, ei itse kuuluu näkyvään vähemmistöön tai muuhun marginalisoituun ryhmään, joka joutuu kamppailemaan alustasta päästä puhumaan itseään koskevista ja itselleen tärkeistä asioista. Nytkin ympäri Suomea tehdään työtä pakolais- ja maahanmuuttoasioissa, päästämättä pakolaisia ja maahan muuttaneita ääneen. No, ainakin vältytään tokenismiltä vai mitä?

On helppoa nähdä, että oma paikka on ansaittua ja toisten kova työ ja osallisuus on annettu taustan ansiosta näennäisistä syistä. Osallisuutta pyritään myös kyllä edistämään näennäisesti, jolloin vähemmistöt nähdäänkin joidenkin silmissä sitten tokenpalkkauksina, tokenedustajina, tokenopiskelijoina, tokenpuhujina tai muuten vaan tokenihmisinä. Siksi koenkin tärkeäksi kysyä, missä kulkee se raja, jossa kritisoidaan valtarakenteita toivoen tilaa aidolle osallisuudelle ja tämän kritisoinnin käyttäminen rodullistamiseen? Kuka minä, sinä tai kukaan muukaan on sanomaan, mikä on kullekin sitä aitoa osallisuutta?

Tarkoitukseni on nostaa näitä kysymyksiä tapetille ja tarkastella niitä omasta näkökulmastani toivoen laajempaa keskustelua, sillä kun itse vastasin siihen, miten koin edustustehtävän, niin tokenismi ei ollut lainkaan osana omaa kokemustani. Tästä huolimatta koin, ettei kokemukseni täyttänyt välttämättä kysyjän näkemystä tai toivomaa vastausta.

Tokenismin tai näennäisosallisuuden tarkastelu kohdistuu usein näkyvään vähemmistöön, mikä mielestäni korostaa näkökulmaa mitä pitää myös nostaa: Voiko näkyvään vähemmistöön kuuluva vain olla oma itsensä ja määritellä oman osallisuudensa, ilman että he joutuisivat aina ulkoisen olemuksensa takia rodullistetuksi tai että sitä heidän osallisuuttansa määritellään heidän puolestansa? Miksi minun ja minun näköisieni tilan ottaminen on jollain tapaa jotain erityistä, miksi se ei voi olla yhtä tavanomaista, kuin kysyjän tilan ottaminen ja asema? Voiko pakolainen olla vain osaava ja siksi täällä samassa tilassa meidän kanssamme vai nähdäänkö pakolaisen olemassaolo jo jonkinlaisena protestina?

On erityisen tärkeää kysyä itse kokemusasiantuntijoilta, miten he kokevat tilanteen. Vieläkin tärkeämpää on hyväksyä heidän vastauksensa eikä puhua heidän yli, koska osallisuus on subjektiivista. Minun vastaukseni heijastavat vain minun kokemustani ja minun osallisuuttani, enkä voisi koskaan vastata universaalisella totuudella ja maalailla kaikille sopivia vastauksia, jotka soveltuisivat kuvastamaan kaikkien kokemusta.

Kirjoittaja: Sara Al Husaini, hankesihteeri Osallisena -hanke, Uudenmaan ELY-keskus

Osallisuus minun näkökulmastani: Hasan Al Hussein

How have you got your voice heard in the Finnish society? Has there been times or occasions when you feel that you haven’t been heard? 

Initially, I would like to thank you for offering me this opportunity to share my journey in Finnish society with people. I wanted the project, and I loved to be part of it. When I arrived in Finland, I lived in Rovaniemi for two months. Then, they created a new housing center in Kemijärvi and told me to move to the continues residing place. I lived there for a year, and I have learned a lot about Finland’s culture, society, and the law. Although I felt that my voice was a bit audible, there were still difficulties that I personally faced, such as the lack of information we received from the social workers since they were new employed and did not have the experience. Also, I didn’t have the chance to study or work due to the lack of resources in Kemijärvi. So, I decided to learn Finnish and English by myself through the internet.  

I moved to Helsinki at the beginning of 2017, which was the first job I found in Finland. I have been working since that time, and besides my work, I decided to go to school to learn and improve the Finnish language. In 2019, I decided to continue my education, so I started my bachelor’s degree in the International Business program at Arcada university of applied sciences. Besides studying, working full time is not an easy process to go through, but the support that I have been getting from my friends, teachers, and managers helped me a lot when I was feeling exhausted, so these kinds of moments when I felt my voice has heard in Finland.  

How are your goals and dreams supported? Have there been times when you feel that you haven’t gotten support? 

Although we come from different backgrounds, we are individuals, and everyone has goals and dreams want to achieve someday, just like Finnish people. School supported my goals and objectives when it let me study. Also, some companies offered me a job to work, and unprofitable organizations provided me opportunities to learn something new or work as a volunteer. On the other hand, there have been times when I did not get any support, especially from the immigration service, when still I am suffering from not obtaining a residence permit in Finland for about seven years now. Due to the same reason that I am still an asylum seeker processing, usually, many things are affected so badly in my situational life. For instance, the hosting companies did not allow me to rent an apartment even though I have a permanent job. 

What kind of things make you feel that you are part of Finnish society? What kind of things affect that feeling? 

When I got treated on the same level as Finns, not as a foreigner living in Finland, I felt a part of the Finnish society. In my opinion, if foreigners would not have the same rights and duties as same as Finns, they would never feel as if they were part of the Finnish society. Therefore, I think everyone has to take part in the responsibility, including state institutions, civil society organizations, companies, Finns, and foreigners, in order to have a more homogeneous society in the future.  

What kind of things make you feel that you are not welcomed or that you are not a part of Finnish society? 

Of course, I would say the racist attitudes that I have faced privately or even publicly made me feel unwelcome here. But racism exists in every society around the world, so I used to adapt to these kinds of situations and not let it affects me anymore. In addition, the most hurt me that t when I got judged by ”strangers” people based on my hair color or background, especially when I have heard many times that I came here to take Finn’s money while I am sitting home, and this is a very wrong idea. Because I have been working for over five years in Finland, and even during my studies, I kept working full time and didn’t get any support from Kela or social support. In my opinion, if we want to have a better future, we have to accept each other. Finn people have to accept the idea that Finland will continue to grow and prosper faster with foreigners. We are productive here.  

Ye Yint Thet Zwe – Talvilinnut tulivat kotiin; entä mitä tavallisten ihmisten elämästä/The winter birds return home; what about the people of daily lives

Rakastan lumihiutaleita,
myös valtavia lumisia vuoria.
Säälin meren elämää,
joka muuttuu talvella leikkikentäksi
ja sulaa kesäisin vedeksi.

Minusta tuli säälin kohde,
kun päiväntasaajan maan
saavutti talvinen pimeys.
Vain sitä kertaan mielessäni,
mitä tapahtui vuosi sitten?

Ihmiset… ihmiset!
Vaikka olemmekin erilaisia
ihonväriltämme ja uskonnoltamme,
niin samoin aistimme järjellä
että jätimme kotipesämme,
elääksemme parempaa elämää ja tulevaisuutta.

Samoin on talvilintujen lennon laita
ja ihmisille jotka ovat kuin lintuja;
tahdon vain sanoa, että
olemme kaikki arkipäivän lintuja.

Vain ne jotka ovat yllättyneet,
voivat ymmärtää yllätetyksi tulemisen
rauhallisessa ja hiljaisessa maailmassa.
Heidän uinailunsa on yhä unta,
jota kauhistuttavat painajaiset ahdistavat.

Kun kuuntelen heidän traumojaan,
yhdessä ja erikseen, niin tuntuu
kuin katselisi tuokion filmidokumenttia.
Kaikenlaiset tuntemukset ravistelevat sydäntäni
ja saavat silmäni kostumaan.

Ehket usko, että niin epäinhimillisiä tekoja
on meneillään maapallon toisella puolen.
Tuolla puolen uskomusten,
todellinen elämä on paljon enemmän kuin unet.
Jopa historiankirjoja ja elokuvien käsikirjoituksia
ei voida verrata siihen.

Olin se sitten minä, sinä,
tai kuka tahansa toinen henkilö,
niin maan ja perheen jättämisen tunne
on yhtä tuskallista,
kuin tikarikujan juoksua läpi sydämen.

Se on elämää toisessa maassa,
erilaisen kielen puhumista
toisen kulttuurin alla.

Muut kuvittelevat kaltaisteni elävän
katkeruuden sijaan parempaa elämää.
Itse en ajattele niin.
Tunne siitä, että jätin ystäväni kärsimykseen,
surmaa minua jokaisen hetken sekunnein.

Vaikka kadut ovat täällä puhtaita
ja yöt toivottaneet meidät tervetulleiksi,
niin herään aamuisin surullisena,
tai en ole saanut nukutuksi lainkaan.

Mutta… rauhoitu ystäväni,
ahdistus ei ole niin yksinkertaista.
Voit jättää ystäväsi taaksesi
ja antaa perheellesi paremman elämän.
He voivat olla onnellisia
onnistuneen maanpakosi johdosta.
Voit koristella maailman vapaudellasi.

Todellisuudessa,
emme ole yksinäisiä, toivottomia,
tai tulevaisuudessa jotain vähemmän,
vaikka eroamme ulkonäöltämme
ja ihonväriltämme.
Sama punainen veri virtaa ihomme alla;
kaikki me haluamme paeta tukahduttamista.

Uskon, että kaikki haavamme voivat parantua
juuri tässä maassa, sen ihmisten avun hoivassa.
Kuten talvilinnut palaavat takaisin,
niin on meidän kaikkien palattava kotiin.

I love the snow flakes
I also love the huge snow mountains.
I pity the life of the sea
It turns to playground during winter
But turns to water during summer.

I became the subject of pity,
When the country of the equator
Enter the darkness of the winter.
That I am just recounting,
What happened a year ago?

People… people
Even though we differ in skin color and religion
It’s the same in a sense that
We all left our family nest
To live a better life and a better future.

The same for the flight of the winter birds
For people who are the same
I just want to say that
We are all birds of the daily lives.

Only those being suppressed
Could understand getting suppressed
In a world so peaceful and quiet
The sleep of those sleeping
Are still being haunted
By the fearsome nightmares.

When I hear the trauma of each and everyone
I feel as if I’m watching a short documentary film.
All kinds of feeling shake my heart
And it makes my eyes watery.

You might not believe that there are such inhumane acts
Is going on the other side of the world.
The real life is much more beyond belief
Than the dreams.
Even the history books and the movie scripts
Can´t be compared to it.

Be it you, me,
or any other person,
The feeling of leaving your country and family
Is painful, as if a dagger ran through heart.

Getting to live in another country
Speaking different language
Living under different culture.

Other people think refugees are living better
instead living in bitterness.
I don’t think so.
The feeling of leaving my friends behind to suffer
Kills me every second of every moment.

Though streets are here clear
And the nights has welcomed us,
I wake up feeling sorry,
Or haven’t fell asleep at all.

Relax my friend,
Stress is not that simple.
You can give a better life for the family members
and live your friends behind.
Your family and friends would be very happy
for your escape out of the country.
You can decorate the world with your freedom.

In reality,
We are not lonely, hopeless,
Or in a future something less
Even though we differ in outlook
and skin color.
It’s the same red blood under the skin
It’s the same, we all want to escape from suppression.

I believe all our sores would be healed
Under the care and help of people in this very country.
As winter birds return home,
So do we all have to return home too.

Ye Yint Thet Zwe (s.1965) on Helsingissä asuva burmalainen pakolaistaustainen runoilija. ”Me vihaamme sotia, äiti”-runokokoelma (2016) kuvaa vapauden kaipuuta, surua, poliittista protestia ja nostalgiaa kattaen pakolaisuuden teemoja eri näkökulmista. Runokokoelma on kolmekielinen: burma, suomi ja englanti. Kääntäjinä ovat toimineet Anne Ketola ja Sami Häninen.

Kuuleeko mua kukaan? Osallisuuskampanja tuo esiin pakolaistaustaisten omaa ääntä osallisuudesta

Osallisena-hanke lanseeraa vuodelle 2022 pakolaistaustaisten osallisuuskampanjan, joka koostuu pakolaistaustaisten henkilöiden blogiteksteistä ja some-kampanjasta #KuuleekoKukaan, jossa pakolaistaustaiset maahan muuttaneet saavat  äänensä kuuluviin osallisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa ja palveluissa. Tarkoituksena on tuoda esiin ääniä ja kannanottoja, jotka jäävät usein viranomaisilta kuulematta ja noteeraamatta.

Kampanjan suojelijana toimii Helsingin kaupungin apulaispormestari, Suomen ensimmäinen pakolaistaustainen kansanedustaja Nasima Razmyar. “Oli tausta mikä tahansa, se tunne, että minua kuullaan ja että olen merkityksellinen – sillä on todella iso vaikutus ihmisen elämään”, toteaa Razmyar ja jatkaa: “Erityisesti osallisuuden merkitys korostuu pakolaistaustaisilla, joilla ei välttämättä Suomeen tullessa ole merkityksellisiä sosiaalisia suhteita tai yhteisöä, jotka tarjoaisivat tukea ja turvaa. Tämä voi aiheuttaa irrallisuuden tunnetta, etenkin jos taustalla on vaikeita asioita kuten traumoja”.

Haluamme kampanjallamme nostaa esiin seuraavanlaisia asioita:

·  Miten pakolaistaustaiset saavat äänensä kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Millaista ääntä ei kuulla?

·  Miten haaveita, tavoitteita ja unelmia tuetaan?

·  Millaiset asiat saavat pakolaistaustaiset tuntemaan olevan osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  Toisaalta millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta tai tosiasiallista toteutumista?

“Kaupungeissa ja kunnissa tehdään osallisuuden saralla jo paljon, mutta siitä huolimatta osallisuuden edistäminen on vielä aika rajattua – meillä on yhä paljon sosiaalisia ja kielellisiä esteitä osallisuuden toteutumiselle”, Razmyar huomauttaa. “Usein he osallistuvat, joilla on resursseja eli osallisuus on myös vahvasti sosioekonominen kysymys”.

Kuvassa Helsingin kaupungin apulaispormestari ja kampanjan suojelija Nasima Razmyar

Razmyar korostaa, että osallisuutta tulisi edistää paikoissa, joissa on luonnostaan vuorovaikutusta ja missä ihmiset käyvät, esimerkiksi kotoutumiskoulutus ja vaikka terveydenhuollon palvelut. On hyvä pitää mielessä myös, että moni pakolaistaustainen henkilö kokee syvää kiitollisuutta asemastaan. Tällöin harva ryhtyy vaatimaan asioita tai ajattelemaan, että jotain voisi muuttaa. Näin monet asiat tulee otettua annettuina.

“Kun pakolaistaustainen kokee osallisuutta, niin hän samalla tulee myös antaneeksi itsestään jotain. Jos henkilö saa mahdollisuuden vaikuttaa, silloin hän usein lähtee myös aktiivisesti kehittämään ja viemään asioita eteenpäin. Kun ihminen saa, niin hän samalla myös antaa – tämä resurssi häviää, jos ihmisiä ei huomioida tai oteta osalliseksi tai heidät lokeroidaan. Pienten onnistumisten kauttahan sitä osallisuutta lähdetään rakentamaan”, summaa Razmyar.

Julkaisemme pakolaistaustaisten moninaisia näkemyksiä osallisuudesta tämän nettisivun lisäksi hankkeemme Twitter-tilillä (@OsallisenaHanke), Instagramissa (@kuuleeko.kukaan) ja Facebook-sivulla (@Osallisena) muutaman kerran kuukaudessa tämän vuoden ajan.

Tervetuloa seuraamaan!✨