Ota ystävällisempi askel itseäsi kohtaan Opi omaa oloasi myötätuntoisemmin Kohdista empatia itseesi Jotta kykenet empatiaan muita kohtaan Tarpeen etenkin vaativissa elämäntilanteissa. Jotta saada hyväksyvämmän elämäntavan Onko sinulla mahdollisuus saada se kaikki takaisin Voit alkaa ajatella Itseäsi ensin, Itseäsi tärkeä Uudella tavalla Saa työkaluja aloittaaksesi Opi oman olon kuuntelemista Ota askel kohti itsesi kuuntelemista Tee harjoituksia Kysy mikä olisi tarpeen, että jaksaisi muita kohtaan Ole kiitollinen, ole läsnä Ole läsnä ja tietoinen ja aktiivinen Pidä itsestäsi huolta, olet tärkeä. Itsestäsi huolta voidaksesi hyvin Hyväksy suhtautuminen Kohdista empatia itseesi Jotta kykenet empatiaan muita kohtaan. Tarpeen etenkin vaativissa elämäntilanteissa. Ajattele sitä, mitä teet ja koet tietotoisuutta kokemuksista Itsensä hyväksyminen Hyväksyminen ja kokemusten tietoisuus Mutta Onnelliseen elämään Voi olla Kiitollinen, ole läsnä Ole läsnä ja tietoinen. Ajattele, mitä teet ja koe. Voit sanoa ja kirjoittaa mielipiteesi Mielipiteeni Aiemmat kokemukseni ovat tärkeitä, Tunteeni ja reaktioitani ovat tärkeitä Yksin oleminen voi olla hyvä valinta Yksin oleminen silloin tällöin voi asua omien ajatuksien kanssa Yksinäisyyttä voi olla vaikeaa Mutta Kuka voi auttaa minua elämää ymmärtämään Ja kuka voi hyväksymään omat tunteeni ja reaktioni Voi olla ystäväni, pitkissä ystävyyssuhteissa Voin nauraa tai itkeä Voin puhua tai olla hiljaa Olen yhtä aikaa vapaa ja turvassa.
How have you got your voice heard in the Finnish society? Has there been times or occasions when you feel that you haven’t been heard?
Initially, I would like to thank you for offering me this opportunity to share my journey in Finnish society with people. I wanted the project, and I loved to be part of it. When I arrived in Finland, I lived in Rovaniemi for two months. Then, they created a new housing center in Kemijärvi and told me to move to the continues residing place. I lived there for a year, and I have learned a lot about Finland’s culture, society, and the law. Although I felt that my voice was a bit audible, there were still difficulties that I personally faced, such as the lack of information we received from the social workers since they were new employed and did not have the experience. Also, I didn’t have the chance to study or work due to the lack of resources in Kemijärvi. So, I decided to learn Finnish and English by myself through the internet.
I moved to Helsinki at the beginning of 2017, which was the first job I found in Finland. I have been working since that time, and besides my work, I decided to go to school to learn and improve the Finnish language. In 2019, I decided to continue my education, so I started my bachelor’s degree in the International Business program at Arcada university of applied sciences. Besides studying, working full time is not an easy process to go through, but the support that I have been getting from my friends, teachers, and managers helped me a lot when I was feeling exhausted, so these kinds of moments when I felt my voice has heard in Finland.
How are your goals and dreams supported? Have there been times when you feel that you haven’t gotten support?
Although we come from different backgrounds, we are individuals, and everyone has goals and dreams want to achieve someday, just like Finnish people. School supported my goals and objectives when it let me study. Also, some companies offered me a job to work, and unprofitable organizations provided me opportunities to learn something new or work as a volunteer. On the other hand, there have been times when I did not get any support, especially from the immigration service, when still I am suffering from not obtaining a residence permit in Finland for about seven years now. Due to the same reason that I am still an asylum seeker processing, usually, many things are affected so badly in my situational life. For instance, the hosting companies did not allow me to rent an apartment even though I have a permanent job.
What kind of things make you feel that you are part of Finnish society? What kind of things affect that feeling?
When I got treated on the same level as Finns, not as a foreigner living in Finland, I felt a part of the Finnish society. In my opinion, if foreigners would not have the same rights and duties as same as Finns, they would never feel as if they were part of the Finnish society. Therefore, I think everyone has to take part in the responsibility, including state institutions, civil society organizations, companies, Finns, and foreigners, in order to have a more homogeneous society in the future.
What kind of things make you feel that you are not welcomed or that you are not a part of Finnish society?
Of course, I would say the racist attitudes that I have faced privately or even publicly made me feel unwelcome here. But racism exists in every society around the world, so I used to adapt to these kinds of situations and not let it affects me anymore. In addition, the most hurt me that t when I got judged by ”strangers” people based on my hair color or background, especially when I have heard many times that I came here to take Finn’s money while I am sitting home, and this is a very wrong idea. Because I have been working for over five years in Finland, and even during my studies, I kept working full time and didn’t get any support from Kela or social support. In my opinion, if we want to have a better future, we have to accept each other. Finn people have to accept the idea that Finland will continue to grow and prosper faster with foreigners. We are productive here.
Rakastan lumihiutaleita, myös valtavia lumisia vuoria. Säälin meren elämää, joka muuttuu talvella leikkikentäksi ja sulaa kesäisin vedeksi.
Minusta tuli säälin kohde, kun päiväntasaajan maan saavutti talvinen pimeys. Vain sitä kertaan mielessäni, mitä tapahtui vuosi sitten?
Ihmiset… ihmiset! Vaikka olemmekin erilaisia ihonväriltämme ja uskonnoltamme, niin samoin aistimme järjellä että jätimme kotipesämme, elääksemme parempaa elämää ja tulevaisuutta.
Samoin on talvilintujen lennon laita ja ihmisille jotka ovat kuin lintuja; tahdon vain sanoa, että olemme kaikki arkipäivän lintuja.
Vain ne jotka ovat yllättyneet, voivat ymmärtää yllätetyksi tulemisen rauhallisessa ja hiljaisessa maailmassa. Heidän uinailunsa on yhä unta, jota kauhistuttavat painajaiset ahdistavat.
Kun kuuntelen heidän traumojaan, yhdessä ja erikseen, niin tuntuu kuin katselisi tuokion filmidokumenttia. Kaikenlaiset tuntemukset ravistelevat sydäntäni ja saavat silmäni kostumaan.
Ehket usko, että niin epäinhimillisiä tekoja on meneillään maapallon toisella puolen. Tuolla puolen uskomusten, todellinen elämä on paljon enemmän kuin unet. Jopa historiankirjoja ja elokuvien käsikirjoituksia ei voida verrata siihen.
Olin se sitten minä, sinä, tai kuka tahansa toinen henkilö, niin maan ja perheen jättämisen tunne on yhtä tuskallista, kuin tikarikujan juoksua läpi sydämen.
Se on elämää toisessa maassa, erilaisen kielen puhumista toisen kulttuurin alla.
Muut kuvittelevat kaltaisteni elävän katkeruuden sijaan parempaa elämää. Itse en ajattele niin. Tunne siitä, että jätin ystäväni kärsimykseen, surmaa minua jokaisen hetken sekunnein.
Vaikka kadut ovat täällä puhtaita ja yöt toivottaneet meidät tervetulleiksi, niin herään aamuisin surullisena, tai en ole saanut nukutuksi lainkaan.
Mutta… rauhoitu ystäväni, ahdistus ei ole niin yksinkertaista. Voit jättää ystäväsi taaksesi ja antaa perheellesi paremman elämän. He voivat olla onnellisia onnistuneen maanpakosi johdosta. Voit koristella maailman vapaudellasi.
Todellisuudessa, emme ole yksinäisiä, toivottomia, tai tulevaisuudessa jotain vähemmän, vaikka eroamme ulkonäöltämme ja ihonväriltämme. Sama punainen veri virtaa ihomme alla; kaikki me haluamme paeta tukahduttamista.
Uskon, että kaikki haavamme voivat parantua juuri tässä maassa, sen ihmisten avun hoivassa. Kuten talvilinnut palaavat takaisin, niin on meidän kaikkien palattava kotiin.
I love the snow flakes I also love the huge snow mountains. I pity the life of the sea It turns to playground during winter But turns to water during summer.
I became the subject of pity, When the country of the equator Enter the darkness of the winter. That I am just recounting, What happened a year ago?
People… people Even though we differ in skin color and religion It’s the same in a sense that We all left our family nest To live a better life and a better future.
The same for the flight of the winter birds For people who are the same I just want to say that We are all birds of the daily lives.
Only those being suppressed Could understand getting suppressed In a world so peaceful and quiet The sleep of those sleeping Are still being haunted By the fearsome nightmares.
When I hear the trauma of each and everyone I feel as if I’m watching a short documentary film. All kinds of feeling shake my heart And it makes my eyes watery.
You might not believe that there are such inhumane acts Is going on the other side of the world. The real life is much more beyond belief Than the dreams. Even the history books and the movie scripts Can´t be compared to it.
Be it you, me, or any other person, The feeling of leaving your country and family Is painful, as if a dagger ran through heart.
Getting to live in another country Speaking different language Living under different culture.
Other people think refugees are living better instead living in bitterness. I don’t think so. The feeling of leaving my friends behind to suffer Kills me every second of every moment.
Though streets are here clear And the nights has welcomed us, I wake up feeling sorry, Or haven’t fell asleep at all.
Relax my friend, Stress is not that simple. You can give a better life for the family members and live your friends behind. Your family and friends would be very happy for your escape out of the country. You can decorate the world with your freedom.
In reality, We are not lonely, hopeless, Or in a future something less Even though we differ in outlook and skin color. It’s the same red blood under the skin It’s the same, we all want to escape from suppression.
I believe all our sores would be healed Under the care and help of people in this very country. As winter birds return home, So do we all have to return home too.
Ye Yint Thet Zwe (s.1965) on Helsingissä asuva burmalainen pakolaistaustainen runoilija. ”Me vihaamme sotia, äiti”-runokokoelma (2016) kuvaa vapauden kaipuuta, surua, poliittista protestia ja nostalgiaa kattaen pakolaisuuden teemoja eri näkökulmista. Runokokoelma on kolmekielinen: burma, suomi ja englanti. Kääntäjinä ovat toimineet Anne Ketola ja Sami Häninen.
Osallisena-hanke lanseeraa vuodelle 2022 pakolaistaustaisten osallisuuskampanjan, joka koostuu pakolaistaustaisten henkilöiden blogiteksteistä ja some-kampanjasta #KuuleekoKukaan, jossa pakolaistaustaiset maahan muuttaneet saavat äänensä kuuluviin osallisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa ja palveluissa. Tarkoituksena on tuoda esiin ääniä ja kannanottoja, jotka jäävät usein viranomaisilta kuulematta ja noteeraamatta.
Kampanjan suojelijana toimii Helsingin kaupungin apulaispormestari, Suomen ensimmäinen pakolaistaustainen kansanedustaja Nasima Razmyar. “Oli tausta mikä tahansa, se tunne, että minua kuullaan ja että olen merkityksellinen – sillä on todella iso vaikutus ihmisen elämään”, toteaa Razmyar ja jatkaa: “Erityisesti osallisuuden merkitys korostuu pakolaistaustaisilla, joilla ei välttämättä Suomeen tullessa ole merkityksellisiä sosiaalisia suhteita tai yhteisöä, jotka tarjoaisivat tukea ja turvaa. Tämä voi aiheuttaa irrallisuuden tunnetta, etenkin jos taustalla on vaikeita asioita kuten traumoja”.
Haluamme kampanjallamme nostaa esiin seuraavanlaisia asioita:
· Miten pakolaistaustaiset saavat äänensä kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Millaista ääntä ei kuulla?
· Miten haaveita, tavoitteita ja unelmia tuetaan?
· Millaiset asiat saavat pakolaistaustaiset tuntemaan olevan osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa? Toisaalta millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta tai tosiasiallista toteutumista?
“Kaupungeissa ja kunnissa tehdään osallisuuden saralla jo paljon, mutta siitä huolimatta osallisuuden edistäminen on vielä aika rajattua – meillä on yhä paljon sosiaalisia ja kielellisiä esteitä osallisuuden toteutumiselle”, Razmyar huomauttaa. “Usein he osallistuvat, joilla on resursseja eli osallisuus on myös vahvasti sosioekonominen kysymys”.
Kuvassa Helsingin kaupungin apulaispormestari ja kampanjan suojelija Nasima Razmyar
Razmyar korostaa, että osallisuutta tulisi edistää paikoissa, joissa on luonnostaan vuorovaikutusta ja missä ihmiset käyvät, esimerkiksi kotoutumiskoulutus ja vaikka terveydenhuollon palvelut. On hyvä pitää mielessä myös, että moni pakolaistaustainen henkilö kokee syvää kiitollisuutta asemastaan. Tällöin harva ryhtyy vaatimaan asioita tai ajattelemaan, että jotain voisi muuttaa. Näin monet asiat tulee otettua annettuina.
“Kun pakolaistaustainen kokee osallisuutta, niin hän samalla tulee myös antaneeksi itsestään jotain. Jos henkilö saa mahdollisuuden vaikuttaa, silloin hän usein lähtee myös aktiivisesti kehittämään ja viemään asioita eteenpäin. Kun ihminen saa, niin hän samalla myös antaa – tämä resurssi häviää, jos ihmisiä ei huomioida tai oteta osalliseksi tai heidät lokeroidaan. Pienten onnistumisten kauttahan sitä osallisuutta lähdetään rakentamaan”, summaa Razmyar.
Julkaisemme pakolaistaustaisten moninaisia näkemyksiä osallisuudesta tämän nettisivun lisäksi hankkeemme Twitter-tilillä (@OsallisenaHanke), Instagramissa (@kuuleeko.kukaan) ja Facebook-sivulla (@Osallisena) muutaman kerran kuukaudessa tämän vuoden ajan.
