Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa?
Olen saanut ääneni kuuluviin todella hyvin esimerkiksi moneen muuhun maahanmuuttajaan ja jopa useimpiin kantasuomalaisiin verrattuna. Ääneni kuuluu yhteiskunnassa voimakkaana. Olen esimerkiksi mukana päätöksenteossa kunnallis- ja aluepolitiikassa. Lisäksi ääneni kuuluu puoluepolitiikassa ja muissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa.
Miten ääntäsi ei kuulla?
Erityisesti silloin, kun puhutaan vähemmistöjen oikeuksista, kaikki huomio saattaa kääntyä vastakkainasetteluun, identiteettipolitiikkaan ja leimakirveen heilutteluun, sen sijaan, että keskityttäisiin olennaisiin asioihin. Koen, että polarisoitunut ilmapiiri julkisessa keskustelussa hiljentää tai ainakin ohjaa olemaan hiljaa vähemmistöryhmään kuuluvia ihmisiä. Näin on ainakin ajoittain käynyt kohdallani.
Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan tai on tuettu?
Minulla on ollut pienestä pitäen tapana unelmoida suuresti, vaikkakin monet ympärillä olevat ihmiset kertoivat, ettei unelmani ole realistisia. Suomeen muuton jälkeen kuitenkin monista unelmistani on tullut totta. Minulle Suomi on unelmien yhteiskunta: minun on ollut mahdollista löytää keinot haaveideni toteuttamiseksi. Olen kiitollinen tasa-arvoa korostavasta lainsäädännöstä, hyvinvointia tavoittelevasta yhteiskuntarakenteesta ja luontoa arvostavasta kansasta.
Olen saanut tukea mm. urankehitykseen liittyvissä unelmissani ja vaikuttamiseen liittyvissä asioissa.
Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?
Se, että lain edessä olen tasavertainen muiden kanssa ja se, että minulle kuuluu yhtäläiset perustuslailliset oikeudet ja velvollisuudet. Lisäksi koen kuuluvani suomalaiseen yhteiskuntaan, koska yhteiskunta kannustaa myöskin vähemmistöjä osallistumaan meitä kaikkea koskeviin toimintoihin.
Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?
Suurin osa asioista suomalaisessa yhteiskunnassa on hyviä, mutta arkielämässä saatan törmätä asioihin ja tilanteisiin, jotka muistuttavat, etteivät muut välttämättä pidä minua osa suomalaista yhteiskuntaa. Esimerkiksi joskus maahanmuuttajataustani vuoksi minua on ohjattu hoiva-alalle vastoin omia tavoitteitani. Tai politiikassa asiantuntijuuttani on vähätelty erilaisen aksenttini takia. Tai tuntemattomat ihmiset ovat olettaneet minun elävän yhteiskunnan varoilla ja ikään kuin vaatineet minun selittävän, mistä minä ja perheenjäseneni saamme elantomme ja elämmekö sosiaaliturvan turvin.
Itse toivon, etten tulisi arvostelluksi tai minun lähtökohtiani, mahdollisuuksia ja yhteiskunnallista asemaani ei arvioitaisi automaattisesti ulkoisten ominaisuuksieni perusteella. Kyllä särähtää korvaan joka kerta kun minua kutsutaan esimerkiksi rodullistetuksi. Termin käyttäjällä ei välttämättä ole pahaa tarkoitusta, mutta on mielestäni tarpeetonta korostaa jatkuvasti jonkun erilaisuutta.
Alussa haluan mainita, että tämä näkökulma ei edusta työpaikkaani vaan minua pakolaistaustaisena yksilönä Suomessa.
Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla?
Olen mielestäni saanut ääntäni kuuluviin, koska uskon siihen, että muutos alkaa ensin yksilöstä ja laajenee sen myötä yhteiskuntaan. Tämän lisäksi uskon, että oma persoonani ja ehkä edellinen ammattini ovat vaikuttaneet siihen, etten vain pysty olemaan hiljaa, jos näen elämässäni tai toisten elämissä epäkohtia. Voin kertoa niistä kipukohdista ääneen rakentavalla tavalla – eikä se tarkoita, että olisin kiittämätön pakolainen. Toisaalta, vaikka epäkohta ei koskisi minua, puutun siihen silti usein tavalla tai toisella. Esimerkiksi vaikka olen saanut oleskeluluvan kauan aikaa sitten, puhun edelleen paljon niiden turvapaikanhakijoiden tilanteesta, jotka ovat asuneet vuodesta 2015 alkaen vastaanottokeskuksissa ilman oleskelulupaa. Lisäksi olen puhunut usein ikäihmisten palveluiden parantamisen puolesta.
Olen kouluttautunut myös kokemusasiantuntijaksi. Minua on kutsuttu puhumaan eri tapahtumiin ja organisaatioihin etenkin kotoutumisesta ilmiönä sekä omasta näkökulmastani. Sitä kautta olen saanut kanavan omalle äänelleni.
Suomen Pakolaisapu valitsi minut Vuoden pakolaismieheksi 2021. Se on antanut minulle lisää mahdollisuuksia tuoda esiin näkökulmiani ja kokemuksiani kotoutumisesta, maahanmuutosta ja osallisuudesta. Siitä olen myös kiitollinen, ja koen, että se on hyvä tapa tukea pakolaistaustaisten ihmisten osallisuutta.
Vastaanottokeskuksessa mahdollisuudet vaikuttaa olivat hyvin rajalliset. Esimerkiksi vaikka olisi itse halunnut tehdä töitä tai vapaaehtoistyötä, olisi se vaikeaa, koska tietoa ei ollut saatavilla. Uskon, että jotkut turvapaikanhakijat haluavat tällä hetkellä myös osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, mutta heille ei tarjota riittävästi palveluita, koska heillä ei ole oleskelulupaa. Minusta tuntuu, että inhimillisuus ja ihmisten oikeudet mitataan oleskeluluvalla!
Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan?
Kun halutaan edistää pakolaisten osallisuutta, tulee ensin ymmärtää pakolaisuus ilmiönä kokonaisvaltaisesti sekä siihen liittyvät ulottuvuudet ja olosuhteet sekä sen aiheuttamat syyt. Ymmärrys tulee saavuttaa ei pelkästään asiantuntijoiden ja työntekijöiden vaan myös tavallisen kansalaisen tasolla, sillä arjessa pakolainen on tekemisessä enemmän valtaväestön kuin työntekijöiden kanssa. Kun yhteiskunta saadaan ymmärtämään pakolaisuus kokonaisuudessaan, silloin pakolaisen tavoitteita voidaan tukea helpommin, koska pakolainen saa tukea monipuolisesti sekä viranomaiselta että yhteiskunnalta. Tässä kohdassa haluan kiittää YLEä On hold – ja Sekaisin-sarjoista. Uskon, että niiden kautta on pystytty vaikuttamaan yhteiskunnan asenteisiin. Lisäksi kiitän myös kansalaisaloitetta Lupa Elää ja sen järjestäjiä.
Toisaalta työllisyyspalveluissa laadittaessa kotoutumissuunnitelmaa tulisi huomioida pakolaisen omat tavoitteet paremmin. Kotoutumispolkua tulisi tarkastella pitkällä tähtäimellä ja tehdä myös selväksi, miten tiettyjen vaihtoehtojen valitseminen nyt vaikuttaa polkuusi tulevaisuudessa. Mahdollisuudet ja rajoitukset tulisi tehdä näkyväksi. Mihin suuntaan pakolainen on menossa? Tätä keskustelua tulisi käydä yhdessä asiantuntijan ja asiakkaan välillä, jotta tulevaisuuden näkymät olisivat selvemmät. Esimerkiksi minun tapauksessani minulle ei sanottu, että kotoutumissuunnitelmani loppuu kolmen vuoden jälkeen. Jos olisin tiennyt, olisin opiskellut vielä ahkerammin ja nopeammin.
Monimuotoisuus tulisi huomioida entistä paremmin, kun suunnitellaan palveluita. Minulla on pakolaistaustaisia ystäviä, jotka ovat luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta toisaalta ystäväpiirissäni on myös insinöörejä, hammaslääkäreitä, juristeja jne. Kaikenlaisia ihmisiä erilaisista taustoista.
Koen, että minulle oli hyvä opiskella Suomessa toinen tutkinto. Valmistuin viime vuonna sosionomiksi, ja olen siihen tyytyväinen, koska sosionomiopinnot avasivat minulle paljon näkökulmia yhteiskunnasta ja sen rakenteista, joita en ollut aiemmin tiedostanut samalla tavalla. Minun ajattelutapani ja identiteettini ovat muuttunut, vaikka välillä huomaan sisälläni syntyvän ristiriitoja. Olen sekä juristi, joka haluaa tulkita lakia valtion näkökulmasta, että sosionomi, joka haluaa tulkita lakia asiakkaan näkökulmasta. Opin myös analysoimaan yhteiskunnallisia ilmiöitä entistä paremmin, jotka liittyvät sekä Suomen että Irakin yhteiskuntaan.
Sosiaalialan opinnot ovat avanneet silmäni esimerkiksi huono-osaisuuden, osallisuuden, rakenteellisen rasismin, eriarvoisuuden, köyhyyden ja kotoutumisen teemoille. Opinnot kiinnittivät minua tiiviimmin yhteiskuntaan, esimerkiksi kielen oppimisen, ihmisiin tutustumisen ja aktiivisena sosiaalialan jäsenenä toimimisen kautta.
Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?
Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?
Olen ilman muuta kiitollinen kaikille organisaatioille, joiden kanssa olen asioinut maahantulostani lähtien. Heidän ansiostaan olen päässyt täällä eteenpäin. Myös monet ihmiset ovat yksilöinä tukeneet ja mahdollistaneet kanssaelämisellään kiinnittymisen suomalaiseen yhteiskuntaan. Erityisesti kiitän Teko-hankkeen entistä päällikköä Kirsi Popovaa.
Yksi pointti, jonka haluan nostaa esille, on se, että ehdottomasti kaikki tuki on ollut tärkeää, mutta toisaalta, jos puhutaan kotoutumisesta tai osallisuudesta, ne ovat kahdensuuntaisia prosesseja. Työtä tulee siis tehdä vastaanottavassa yhteiskunnassa, mutta myös maahan muuttaneen itse. Esimerkiksi itse olen opiskellut suomea ja käynyt koulua ja olen työssä eli tavallaan olen saavuttanut niitä odotuksia, joita Suomen yhteiskuntaa on asettanut minulle pakolaisena alussa. Toki olen tehnyt tämän minua itseäni varten, koska nämä asiat ovat tärkeitä, mutta mitä sitten – hyväksyykö yhteiskunta minut ja muut pakolaiset sen jälkeen? Toivoisin jatkossa, että organisaatioissa panostettaisiin tarpeeksi yhteiskunnan vastaanottavuuteen.
Toiseksi, tärkeää olisi vaikuttaa rakenteellisiin esteisiin: lakeihin, palvelujärjestelmään, toimintoihin ja muihin keskeisiin palveluihin. Rakenteelliset esteet kasautuvat helposti erityisesti tietyille ryhmille, kuten pakolaistaustaisille. Esimerkiksi byrokratia pidentää ja vaikeuttaa asettautumista ja kotoutumisprosessia – mietitään vaikka perheenyhdistämistä, jolla on iso merkitys maahan muuttaneen mielenterveyteen, hyvinvointiin, osallisuuteen ja työllistymiseen.
Rakenteellinen ja arkipäivän rasismi voi vaikuttaa pakolaistaustaisen kiinnittymiseen yhteiskuntaan. Itse olen kokenut sitä melko paljon, ja tiedän monia ihmisiä, jotka ovat turhautuneita ja pettyneitä – enkö kelpaa tähän yhteiskuntaan nimeni vuoksi? Jos sinnikäs asunnon etsiminen ja työn hakeminen johtaa aina umpikujaan, totta kai se voi vaikuttaa negatiivisesti siihen, kokeeko henkilö olevansa osallinen yhteiskunnassa.
Kuitenkin mielestäni yleistämistä tulisi välttää. Olen kohdannut myös paljon suomalaisia, jotka ovat ottaneet minut avosylin mukaan kaikenlaiseen toimintaan. Sanon aina, että Suomi ei ole rasistinen maa, vaan Suomessa on rasismia. Siinä on iso ero, ja rasismi voidaan torjua yhteistyöllä ja rakentavalla tavalla.
Olen sitä mieltä, että pakolaisen osallisuus linkittyy vahvasti hänen hyvinvointiinsa ja onnellisuuteen. Monet ajattelevat, että pakolaisen hyvinvointi ja onnellisuus tarkoittaa sitä, kun pakolainen saa turvapaikan, tutkinnon ja töitä – nämä asiat eivät välttämättä itsessään tuo onnea. Ei kukaan halua asua paikassa, jossa ei ole perhettä, tärkeitä ihmisiä, tukiverkkoja, yhteyttä. Osallisuus on siis paljon enemmän kuin vain oleskelulupa tai työpaikka.
Kieli, koulutus, työ, läheiset ihmiset – nämä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että koen olevani osa tätä yhteiskuntaa.
Osallisuuteen vaikuttaa pakolaisen oma aktiivisuus, mutta se ei itsessään riitä. Jos halutaan, että pakolaiset ovat osa yhteiskuntaa, että pakolaiset käyvät töissä ja että he ovat mukana rakentamassa parempaa Suomea: auttakaa, tukekaa ja avatkaa meille yhteiskunnan ovia, jotta pääsemme tähän yhteiskuntaan. Näin pystymme auttamaan teitä tulevaisuudessa rakentamaan Suomea. Samalla sanon pakolaisille: olettehan osa tätä yhteiskuntaa, opiskelkaa suomen kieltä ahkerasti, etsikää työtä aktiivisesti ja osallistukaa vaaleihin äänestämällä. Ja jos sinulla ei ole mitään hyvää annettavaa tälle yhteiskunnalle älä tee jotain pahaa.
Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa?
Olen ollut aktiivinen tuomaan omia kokemuksiani ja ajatuksiani esille järjestöissä ja eri hankkeissa. Niin työ- kuin arkielämässäkin tuon omia kokemuksiani pakolaisuudesta esille ja yritän saada muutosta ihmisten ennakkoluuloihin.
Miten ääntäsi ei kuulla?
Koska yhteiskunnan eri viranomaisetkin ovat tavallisia ihmisiä tunteineen ja ennakkoluuloineen, nämä saattavat heijastua heidän toimintaansa niin työ- kuin arkielämässä. Hyvin monesti vieraskieliset ihmiset koetaan vaikeiksi. Käyttäydytään tylysti, epäasiallisesti ja ennakkoluuloisesti. Pakolaiset nähdään riesana ja huonoina maahanmuuttajina, mutta intensiivinen kotoutuminen ja yhdenvertainen kohtelu kuitenkin pidemmällä tähtäimellä toisivat tehokkaita ratkaisuja.
Ajoittain on tuntunut, että pitää aktiivisesti pitää omia puolia ja vakuuttaa olevansa ns. “hyvä mamu”. Välillä tuntuu, että yksilöllisyys ei koske meitä maahanmuuttajia. Kun maahanmuuttaja epäonnistuu, automaattisesti se liitetään taustaan eikä siihen, että ihmiset ovat erilaisia. Toimitpa miten tahansa, aina se liitetään taustaasi. Jos onnistun, hyväksikäytän suomalaista järjestelmää ja jos epäonnistun, olen riesaksi tälle yhteiskunnalle. On hyvin kuluttavaa, kun jatkuvasti täytyy ponnistaa mahdollisimman korkealle, vakuutella olevansa sopiva tähän yhteiskuntaan ja todistaa maahanmuuttajien olevan myös tavallisia ihmisiä.
Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan ja on tuettu?
Olen kiitollinen, että olen saanut ilmaisen koulutuksen ja naisena saan vapaasti tuoda itseäni esille. Koulutusjärjestelmä on mahdollistanut pääsemään lähemmäksi tavoitteitani ja integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?
Muuttaessani Suomeen asuin pienellä paikkakunnalla. Paikkakunnan asukkaat eivät olleet tottuneet ulkomaalaisiin, mikä heijastui heidän käytökseensä ajoittain hyvinkin voimakkaasti. Muuttaessani Suomeen olin rakentanut itselleni haavemaailman hyvästä elämästä. Jatkuvan kiusaamisen ja rasistisen kohtelun vuoksi unelma romuttui, koin itseni entistä ulkopuolisemmaksi ja unelmoin pois pääsystä. En pystynyt käsittelemään kokemaani syrjinnän syytä. Näiden kokemusten vuoksi ajatusmaailmani suomalaisesta yhteiskunnasta oli vääristynyt ja ajattelin kaikkien suomalaisten vastustavan ulkomaalaisia. Ajattelin, etten koskaan olisi tarpeeksi hyvä kuulumaan tänne. Minulle tehtiin hyvin selväksi, etten kuulu tänne ja ymmärrettävästi sopeutuminen Suomeen ei aina ollut kovin helppoa.
Monet eivät ymmärrä, että rasistisilla vitseillä he tuovat omat ajatuksensa esiin ja ylläpitävät syrjiviä rakenteita. Varsinkin viranomaisten olisi syytä kiinnittää tämän kaltaiseen toimintaan huomioita. On kaikkien edun mukaista, että kaikkia ihmisiä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja heille annetaan tilaa tulla kuulluksi.
Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?
Muuttaminen isommalle paikkakunnalle auttoi rakentamaan kaverisuhteita suomalaisiin ja tutustumaan suomalaiseen yhteiskuntaan realistisemmin. Nuoruudestani lähtien useat eri yhteiskunnan tukitoimijat ovat auttaneet minua rakentamaan omaa polkua. Mitä enemmän olen päässyt suomalaiseen yhteiskuntaan ja välttelemään ulkomaalaisvastaisia ihmisiä sitä positiivisemmaksi oma suomalaisidentiteettini on muuttunut. Työ, suomalaiset ystävät ja yhdenvertainen kohtelu saavat minut tuntemaan itseni osaksi tätä yhteiskuntaa.
Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla?
Tavallisissa keskusteluissa syntyperäisten suomalaisten kanssa olen tuonut esille ajatuksiani sekä kertonut kielen oppimiseen ja yhteiskuntaan tutustumiseen liittyvistä vaikeuksista.
Minusta tuntuu, että heikko kielitaito tai kielitaidon puuttuminen ovat suurempia haasteita tuoda tarpeitaan esille. Osallistuminen opiskeluun ja muuten arkielämän tavalliset tilanteet vaativat hyvää kielitaitoa, jota ilman jää helposti ryhmän ulkopuolelle/putoaa kärryltä eikä pysty tuomaan esille ajatuksiaan esim. hänelle sopivasta ryhmätyöskentelytavasta jne.
Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan?
Olen saanut tukea yksittäisistä kohtaamistani ihmisistä: lukiossa opettajilta, opinto-ohjaajalta, rehtorilta, kotona vanhemmilta ja sisaruksilta ja yliopistolla nyt siitä, etten koe tarvitsevani erityistä tukea ja että pärjään yhtä hyvin kuin muut pitkästä, vaikeasta ja nollasta alkaneesta matkastani huolimatta. En paljon ollut tekemisissä viranomaisten kanssa, siksi, minun on vaikea kuvailla minkälaista tukea olen saanut heiltä.
Minusta tuntuu, että tukea voi saada paitsi sosiaalityöntekijöiltä myös jokaiselta suomalaiselta koulussa tai töissä. Jokainen voi osallistua uuden asukkaan sopeutumisprosessiin, sillä tämä prosessi on monimutkainen kokonaisuus vuorovaikutustilanteita, joita ei kohtaa riittävästi esim. ainoastaan osallistumalla kielikurssille.
Kuvan ottanut: Selcan Mancak
Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?
Pääsyni lääketieteelliseen tiedekuntaan ja nykyinen opiskeluni siellä osoittaa minulle sen, että olen osa minua ympäröivää maailmaa enkä ole taustani tai äidinkieleni takia jäänyt vaille toteutuneita unelmia. Myös se, että rakastan Suomea maana ja osaan suomen kieltä sellaisella tasolla, joka sallii minun pärjäämistäni lääkiksessä ilman mitään kieleen liittyviä ongelmia. Minusta tuntuu, että kun puhutaan sopeutumisesta on ehdottomasti puhuttava hyvän kielitaidon rakentamisesta. Siksi ei voi liikaa korostaa kielitaidon tärkeyttä. Se on tärkein lähtökohta, josta uuden alun rakentaminen alkaa. Ja näin uuden alkuni itse rakensin.
Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?
Alussa kieli oli se muuri, jonka ajattelin estävän opiskelun jatkamista ja maahan sopeutumista. Alussa kielen oppiminen dramatisoituu helposti oppijan mielessä ja tuntuu siltä, että sitä ei voi ollenkaan oppia. Tämä tunne ylettyy herkästi muihin elämän tilanteisiin.
Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa?
Jouduin taistelemaan turvapaikan saamiseksi yli neljä vuotta. Prosessin aikana näin, että jos ei itse lähde mukaan vaikuttamaan, niin kukaan muu ei sitä tee puolestani. Maahan muuttaneiden ääntä on vietävä eteenpäin.
Lähdin itse eri järjestöjen kautta kertomaan sekä omasta että muitten turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Olen käynyt tapaamassa myös eri päättäjiä ja kertomassa heille tilanteesta. Olen pyrkinyt vaikuttamaan myös esim. ilmastokriisiin liittyvissä asioissa. Mielenosoituksiin osallistuminen on myös ollut yksi keino vaikuttaa.
Miten ääntäsi ei kuulla?
Kun tulet ihan vieraaseen yhteiskuntaan ja etkä osaa kieltä riittävästi, niin ääntäsi on vaikea kuulla. Myöskin vaikutuskanavien puute sekä yhteiskunnan asenteet vaikuttavat kuulemattomuuteen.
Monet maahanmuuttajat ottavat minuun yhteyttä, ja yhteisenä kokemuksenamme on, että monet ongelmat johtuvat joidenkin työntekijöiden asiantuntemattomuudesta, välinpitämättömyydestä ja/tai asenteesta. Näitä ongelmia on tullut esille usein esim. turvapaikkaprosessiin, koulutukseen sekä perheenyhdistämiseen liittyvissä asioissa. Tietoa ei ole saatu riittävästi tai saatu jopa väärää tietoa (joka vasta myöhemmässä vaiheessa ehkä korjattu), auttaminen on jäänyt puolitiehen tai sitä ei ole annettu ajoissa. Kun tietoa ei ole annettu oikea-aikaisesti, niin virhe on saattanut kertautua, ja kärsijäksi on joutunut syytön maahanmuuttaja.
Monet asiat ovat selvinneet vasta suomalaisten vapaaehtoisten, aktivistien avulla.
Koulutukseen hakeutumisessa henkilöitä ohjataan usein työvoimapulan mukaisesti eikä maahanmuuttajan oman toiveen mukaisesti. Kaikki maahanmuuttajat eivät esim. halua lähihoitajiksi, mutta jotkut ovat kokeneet painostusta, jos eivät suostu TE-toimiston ehdotukseen.
Omalla kohdallani kun sain vuosien odotuksen jälkeen oleskeluluvan, niin olin juuri valmistumassa lähihoitajaksi ja minulla oli vakituinen työ. Olisin halunnut jatkaa opiskelujani, mutta TE-toimisto vastasi, ettei se tue opintojani.
Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaa? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?
Vapaus, ammattikoulutus, suomalaiset ystävät.
Tunnen nykyisin itseni osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Minulla on mahdollisuus osallistua erilaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan esim. eri järjestöjen kautta ja siten vaikuttaa ja tuoda asioita esiin eri päättäjille.
Osaksi suomalaista yhteiskuntaa minut saa tuntemaan esim. täällä saamani ammattikoulutus ja vakituinen työni. Suomen kielen vahvistumisen myötä on myös helppo nykyisin seurata uutisia ja lukea sanomalehtiä. Suomalaisten ystävien kautta myös perisuomalaiset asiat esim. saunominen, uinti, metsäpatikointi ym. ovat osa arkeani.
Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?
En päässyt kunnallisvaaliehdokkaaksi, koska oleskelulupani ei ollut ollut voimassa riittävän kauan.
Hain Suomen kansalaisuutta ja olisin halunnut suorittaa asevelvollisuuden. Sain kuitenkin Migriltä kielteisen päätöksen kansalaishakemukseeni, koska syntymäaikani oli ikätestin arvion mukaan muutettu. Itse olin koko ajan kuitenkin kertonut sen saman, ainoan tiedon syntymäajastani, jonka olin perheeltäni saanut.
Kohtuuttoman pitkät, jopa yli kuuden vuoden mittaiset oleskelulupaprosessit saavat tuntemaan, ettei minua hyväksytä ja minua työnnetään ikään kuin taaksepäin. Myös perheenyhdistäminen on tehty lähes ylivoimaisen vaikeaksi ja kalliiksi. On vaikea ajatella että kantasuomalaisia kohdeltaisiin perheenyhdistämisasioissa yhtä epäinhimillisesti kuin pakolaista.
