Olen Shilan, 19- vuotias Turusta. Muutin vain yhden vanhana Suomeen vanhempieni kanssa Kurdistanista. Tulimme Suomeen, sillä vanhempani tahtoivat minulle paremman elämän, paremman koulutuksen ja he tahtoivat ennen kaikkea minulle onnellisemman elämän.
Emme ole kotona puhuneet hirveästi identiteetistä. Minulle on vain kerrottu mistä juureni ovat ja mitä kieltä puhun. Olemme ylpeitä kurdilaisista juuristamme, mutta juurista puhuminen ei ole helppoa. Olemme maailman suurimmista kansoista, jolla on oma kansallislippu, kulttuuri ja oma kieli, mutta meillä ei ole omaa itsenäistä valtiota. Tämä on asia, jota meidän on vaikea käsittää.
On vaikea käsittää, miksi pelkästään kurdina oleminen aiheuttaa niin paljon vastoinkäymisiä.
Meidän kurdilaisten on vaikeaa käsittää, että miksi meidän olemassaolomme häiritsee jotakuta niin vahvasti, että tahtovat meidät maailmankartalta pois. Meidän on vaikea ymmärtää se, miksi puhuessamme omaa äidinkieltämme tai näyttäessämme kansalaisuuttamme, meitä aletaan haukkumaan ja vainoamaan. Tahtoisimme elää rauhassa ja toteuttaa itseämme kuin haluamme, puhua omalla äidinkielellä ilman pelkoa.
Isäni on kotoisin Rojhalatista eli hän on perheensä kanssa asustellut Iranin hallitsemalla Kurdialueella. Siellä on esimerkiksi kiellettyä puhua kurdin kielellä eli siis kaikki opettaminen ja oppiminen omalla äidinkielellä on kiellettyä. Kurdien on pitänyt kohdata sortoa ja tukahduttaa oman kurdilaisuutensa pelkästään kansallisuutensa takia.
Olen pitkän ajan kamppaillut oman identiteettini kanssa. Tiedän sen, että en ole ainoa kurdilainen nuori, joka on kamppaillut asian kanssa.
Pienestä lähtien meille on koulussa kerrottu, että olemme suomalaisia, sillä asumme Suomessa, mutta vastaamme tulee kuitenkin ihmisiä, jotka kiistävät tämän ja tahtovat meidän palaavan sinne mistä tulimmekin. Ja on taas sellaisia ihmisiä, jotka tuomitsevat meidät ns. huonoiksi kurdilaisiksi, jos emme puhu täydellistä äidinkieltä tai seuraa yhteisömme normeja. Tähän asiaan tulee vielä lisäksi eurooppalaisuus, pohjoismaalaisuus jne. Nämä ovat asioita, jotka vaikuttavat meidän identiteetteihimme ja joiden kanssa me kamppailemme. Identiteetti ei ole helppo asia, varsinkin jos on kolmannen sukupolven maahanmuuttaja (maahanmuuttaja, joka on syntynyt muualla ja tullut pienenä Suomeen/maahanmuuttaja, joka on syntynyt Suomessa, mutta vanhemmat eivät).
Lapsena sanoin aina olevani puoleksi kurdi ja puoleksi suomalainen.
Nyt olen ymmärtänyt sen, että voin olla kumpaakin, ilman sanaa ”puoleksi”. Olen kurdilainen, suomalainen sekä eurooppalainen. Osaan yhteensä viisi kieltä, mutta en niitäkään täydellisesti. Näistä viidestä kurdin kieli eli äidinkieleni on kolmanneksi vahvin. Tämä harmittaa minua aivan suunnattomasti. Olisin toivonut osaavani paremmin omaa äidinkieltä. Minulle ei harmillisesti koskaan tarjottu mahdollisuutta oppia omaa äidinkieltäni. Eikä itselläni ole ollut kavereitakaan, joiden kanssa puhua kurdin kielellä.
Toivoisin, että panostaisimme koulussa ja kotona enemmän identiteettiasioihin ja omiin juuriin eli siihen keitä me olemme, mistä me tulemme ja käytäisiin läpi esi-isimme historiaa. Toivoisin, että olisimme enemmän kosketuksissa omaan kulttuuriin ja että meidän kokemaan kiusaamiseen ja rasismiin puututtaisiin matalalla kynnyksellä. Yläasteella ollessani koulussani kiusattiin kurdilaisia. Muistan kuinka muut ulkomaalaiset nuoret haukkuivat minua ja kutsuivat minua maattomaksi ja että minua ei pitäisi edes olla olemassa. Tätä rasismia on kohdannut moni muu kurdinuori eikä siihen ikinä puututtu vaan kiusaaminen jatkui vielä tuleviin vuosiluokkiin. Minusta olisi hienoa käydä näitä asioita läpi, jotta me nuoret ymmärtäisimme enemmän itseämme sekä tunteitamme.
Kirjoittaja: Shilan Moulani, Aktivisti