Mielenterveydestä nykyään puhutaan paljon ja osataan ottaa monia asioita huomioon, mutta monesti keskustelun ulkopuolelle unohdetaan yksi riskialttiin ihmisryhmä; pakolaiset. Pakolaisuuteen liittyy monia erityisiä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa psyykkisten oireiden puhkeamiselle tai pahenemiselle. Pakolaistaustaisilla maahanmuuttajilla on todettu enemmän psyykkisiä ongelmia verrattuna kantaväestöön sekä kansainvälisissä että Suomessa toteutetuissa tutkimuksissa. Itseäni huolettaa tämä aihe ja ammattilaisten kyvyttömyys huomata riittävän ajoissa ihmisen avun tarve. Erilaisia syitä psyykkisen oireen puhkeamiselle ovat esimerkiksi entisessä kotimaassa koetut tapahtumat kuten sota, kidutus, seksuaaliväkivalta, syyttä vangitseminen tai muu vakava väkivalta. Monet ovat joutuneet näkemään myös läheisiinsä kohdistunutta väkivaltaa tai kuolemaa. Myös moninaiset ongelmat Suomessa kuten syrjintä, pelko kielteisestä oleskelulupa päätöksestä ja palautuksesta kotimaahan sekä vaikeus saada tilanteeseen sopivia palveluja lisäävät psyykkistä kuormaa merkittävästi. Ihmiset tietenkin reagoivat samankaltaisiin kokemuksiin eri tavalla, mutta pakolaisen selviytyminen järkytyksestä ja erilaisista traumoista riippuu usein tapahtuman voimakuudesta, sen toistuvuudesta sekä hänen saamastaan tuesta.
Psykiatrialla noin kolme vuotta työskennelleenä mielestäni suurin tilannetta pahentava tekijä on se, että hoitoon hakeudutaan liian myöhään suuren stigman pelossa.
Yhteisöllisistä kulttuureista tulevilla myös perhe ja muut läheiset saattavat suojella vaikeasti sairasta ihmistä leimautumiselta liian kauan, mikä puolestaan viivästyttää hoitoon hakeutumista ja pahentaa tilannetta entisestään. Ajatellaan, että ihminen on joko terve tai ”hullu” ja välimaastoa ei tunneta tai tiedetä. Monet pelkäävät tulevansa leimatuksi, jos heidän tiedetään käyttävän mielialalääkkeitä. Kuten monessa muussakin asiassa, niin myös tässä stigmat ja pelot johtuvat tiedon puutteesta.
Hoitoon hakeutumisen esteinä ovat monesti myös erilaiset uskomukset psyykkisen tilan syistä sekä kokemattomuus länsimaisten terveyspalveluiden käytöstä. Monesti pakolaisilla voi olla vääriä ennakkoluuloja länsimaisesta terveydenhuollosta. Pakolaiset ja yleisesti maahanmuuttajat suhtautuvat tutkitusti usein psykiatriseen lääkehoitoon epäluuloisesti tai varautuneesti. He voivat pelätä lääkehoidon vaikuttavan heidän persoonallisuuteensa tai aiheuttavan heille muuta vahinkoa. Mielenterveyden oireet kuvataan usein myös erilaisina somaattisina ongelmina esimerkiksi kipuina, väsymyksenä tai unettomuutena, eikä niiden koeta liittyvän psyykkisiin oireisiin. Tällöin erilaiset käsitykset voivat myös hankaloittaa luottamuksen syntymistä. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että pakolaisen traumakokemusten aiheuttaman psyykkisen oireilun esiintymisen vaihtelevuus voi myös vaikeuttaa hoitohenkilökunnassa mielenterveysongelmien tunnistamista ja diagnosointia sekä hoitotuloksiin pääsemistä. Pakolaisten lähtömaat ovat suurimaksi osaksi kehitysmaita, joissa ei ole yleensä kunnollisia terveyspalveluita, varsinkaan mielenterveyspalveluita. Tämän johdosta käsitykset mielenterveydestä ja mielenterveysongelmista ovat erilaiset eri kulttuureista ja maista tulevilla, mikä voi entisestään vaikeuttaa luottamuksen syntyä ja viivästyttää hoitoon hakeutumista. Muistan vieläkin kirkkaasti, kun yksi potilaistani sanoi minulle: ” Jos olisin ollut yhtä hullu kotimaassani, niin olisin ollut todennäköisesti raudoilla tolpassa kiinni. Se olisi ollut se minun hoitoni siellä. Onneksi olen nyt täällä saamassa täsmällistä hoitoa”.
Monesti mielenterveyden laajaa kirjoa ei tunneta lainkaan yksilö tasolla eikä kielen tasolla ja välillä mielenterveyteen liittyvä termistö voi olla myös täysin vieras tai jopa puuttua kielestä kokonaan.
Tämä on myös joskus syy tulkkauksen pitkittymiselle, koska eri sanoja joudutaan avaamaan asiakkaalle perin pohjin. On aina hyvä muistaa kertoa asiakkaalle, että tulkki on vaitiolovelvollinen kuten myös terveydenhuollonammattilainenkin ja hänen asiansa käsitellään vaitiolovelvollisuudella. On myös hyvä muistaa avata edes lyhyesti, mitä vaitiolovelvollisuus tarkoittaa, koska tämä termi ei välttämättä tarkoita mitään asiakkaalle. Olen itse kokenut tämän asian avaamisen helpottavan paljon keskustelun kulkua.
Monesti pakolaistaustaiselle perhe on hyvin tärkeä. Sen huomioiminen ja perheen hoitoon mukaan ottaminen voi joskus olla ratkaiseva tekijä hoidon sujuvuudessa sekä tulevien haasteiden ehkäisyssä. On siis ensisijaisen tärkeää ymmärtää pakolaisen perheen lähtökohtien vaikutukset hoitoon. Kaikkia kulttuureita maailmassa ei voi tietenkään tuntea ja jokainen ihminen on oma yksilö ja erilaisineen tarpeineen, mutta kulttuurisensitiivisellä työotteella pääsee pitkälle. Kulttuurisensitiivinen työote tarkoittaa työntekijältä kunnioittavaa vuorovaikutusta ja arvostavaa kohtaamista ja viestintää, niin sanallisesti kuin sanattomastikin. Sensitiivinen osaaminen liittyy vahvasti havainnoimiseen ja empatiakykyyn. Terveydenhuoltohenkilöstön asenteilla on suuri vaikutus pakolaisen hoitoon sitoutumiseen ja hoidon lopputulokseen. Tärkeää on hoitohenkilöstön aito kiinnostus ja motivaatio tutustua pakolaisasiakkaan tilanteeseen ja siihen liittyviin kulttuurisiin piirteisiin.
Tästä aiheesta voisin puhua paljon ja hartaasti, mutta kolme tärkeää asiaa haluaisin vielä nostaa uudelleen esiin. Mielestäni tärkein ja kriittisin tavoite on vähentää avun hakemiseen liittyvää stigmaa. Se on valitettavasti edelleen hyvin vahva myös kantasuomalaisten keskuudessa, vaikka edistystäkin on tapahtunut. Toinen tärkeä asia on hoitoon pääsyn oikea-aikaistaminen, jotta tilanne ei pitkittyisi, mitä nyt tapahtuu kerta toisensa jälkeen. Kolmanneksi tärkeää olisi olla antamatta liian suurta painoarvoa kulttuurille, vaikka samaan aikaan pitääkin olla kulttuurisensitiivinen. Kulttuurin vaikuttavimmat tekijät on etsittävä ja on oltava sensitiivinen näiden asioiden kanssa, mutta kaikkea ei tarvitse hyväksyä. On muistettava, ettei kaikki käyttäytyminen välttämättä liity suoranaisesti kulttuuriin. Tällä tarkoitan sitä, ettei kaikkea saa laittaa vain kulttuurin piikkiin ja näin jättää oikeasti oireileva ja apua tarvitseva ihminen huomioimatta.
Kirjoittaja: Tawar Salari, Kätilö / Sairaanhoitaja, Terveystieteiden opiskelija UTU