Kuka määrittelee osallisuuden oikeaksi, näennäiseksi, tarpeelliseksi, tarpeettomaksi, riittäväksi tai riittämättömäksi? Onko oikein määritellä osallisuutta ylhäältä alas tai ulkoapäin katsottuna? Onko näennäinen osallisuus tai tokenismi ulkoapäin määriteltynä myös jollain tasolla rodullistamista? Voiko tokenismiä myös käyttää verhoiltuna vähättelyn keinona?
Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, jonka kanssa kamppailin edellisellä viikolla. Olen ollut ja yhä olen monen järjestön toiminnassa mukana, ja roolini ovat vaihdelleet sosiaalipolitiikkavastaavasta, kokemusasiantuntijasta jopa varapuheenjohtajan asemaan ja Vuoden pakolainen -titteliin, jota seurasi vuoden edustustehtävät. En missään vaiheessa ole kokenut osallisuuttani eri tehtävissä näennäisenä tai tokenisminä. Minulta on kuitenkin kysytty, koinko vuoden pakolaisuuden tai kokemusasiantuntiijuuden tokenisminä.
En tarkastele mitään asemaa tai vuoden titteliä kritiikittä oli se sitten vuoden turkulainen tai vaikkapa vuoden pakolaisnainen. Mainitsinkin myös vuoden pakolaiset valitsevalle Suomen Pakolaisavulle sukupuolittuneesta tittelistä, mikä mielestäni jo todentaa, ettei se titteli itsessään vaadi minulta mitään tietyn kaavaista representaatiota. Päinvastoin minua jopa kannustettiin olemaan oma itseni ja sanottiin, että saan vapaasti kritisoida myös, jos siltä tuntuu. Koen, että olen saanut puhua totuuteni ja tullut kuulluksi, ottaen huomioon koronapandemian aiheuttamat kokoontumisvaikeudet ja muut henkilökohtaiset aikatauluesteet.
Ymmärrän täysin, että ulkoapäin katsottuna tämäkin titteli saattaa vaikuttaa joillekin tokenismiltä erityisesti, kun ei itse ole pakolainen, maahan muuttanut, ei itse kuuluu näkyvään vähemmistöön tai muuhun marginalisoituun ryhmään, joka joutuu kamppailemaan alustasta päästä puhumaan itseään koskevista ja itselleen tärkeistä asioista. Nytkin ympäri Suomea tehdään työtä pakolais- ja maahanmuuttoasioissa, päästämättä pakolaisia ja maahan muuttaneita ääneen. No, ainakin vältytään tokenismiltä vai mitä?
On helppoa nähdä, että oma paikka on ansaittua ja toisten kova työ ja osallisuus on annettu taustan ansiosta näennäisistä syistä. Osallisuutta pyritään myös kyllä edistämään näennäisesti, jolloin vähemmistöt nähdäänkin joidenkin silmissä sitten tokenpalkkauksina, tokenedustajina, tokenopiskelijoina, tokenpuhujina tai muuten vaan tokenihmisinä. Siksi koenkin tärkeäksi kysyä, missä kulkee se raja, jossa kritisoidaan valtarakenteita toivoen tilaa aidolle osallisuudelle ja tämän kritisoinnin käyttäminen rodullistamiseen? Kuka minä, sinä tai kukaan muukaan on sanomaan, mikä on kullekin sitä aitoa osallisuutta?
Tarkoitukseni on nostaa näitä kysymyksiä tapetille ja tarkastella niitä omasta näkökulmastani toivoen laajempaa keskustelua, sillä kun itse vastasin siihen, miten koin edustustehtävän, niin tokenismi ei ollut lainkaan osana omaa kokemustani. Tästä huolimatta koin, ettei kokemukseni täyttänyt välttämättä kysyjän näkemystä tai toivomaa vastausta.
Tokenismin tai näennäisosallisuuden tarkastelu kohdistuu usein näkyvään vähemmistöön, mikä mielestäni korostaa näkökulmaa mitä pitää myös nostaa: Voiko näkyvään vähemmistöön kuuluva vain olla oma itsensä ja määritellä oman osallisuudensa, ilman että he joutuisivat aina ulkoisen olemuksensa takia rodullistetuksi tai että sitä heidän osallisuuttansa määritellään heidän puolestansa? Miksi minun ja minun näköisieni tilan ottaminen on jollain tapaa jotain erityistä, miksi se ei voi olla yhtä tavanomaista, kuin kysyjän tilan ottaminen ja asema? Voiko pakolainen olla vain osaava ja siksi täällä samassa tilassa meidän kanssamme vai nähdäänkö pakolaisen olemassaolo jo jonkinlaisena protestina?
On erityisen tärkeää kysyä itse kokemusasiantuntijoilta, miten he kokevat tilanteen. Vieläkin tärkeämpää on hyväksyä heidän vastauksensa eikä puhua heidän yli, koska osallisuus on subjektiivista. Minun vastaukseni heijastavat vain minun kokemustani ja minun osallisuuttani, enkä voisi koskaan vastata universaalisella totuudella ja maalailla kaikille sopivia vastauksia, jotka soveltuisivat kuvastamaan kaikkien kokemusta.
Kirjoittaja: Sara Al Husaini, hankesihteeri Osallisena -hanke, Uudenmaan ELY-keskus