Kuukausi: helmikuu 2022

Osallisuus minun näkökulmastani: Rima Abdi Hamid

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla?  

Kun on sinnikkyyttä ja halua yrittää, edistys on aina läsnä! Vaikeudetkin ovat läsnä, kuten missä tahansa yhteiskunnassa tai missä tahansa maailman kolkassa – ei vain suomalaisessa yhteiskunnassa, joten on välttämätöntä yrittää ja pysyä sinnikkäänä. Mutta joskus maahanmuuttaja yrittää [sosialisoida] sisäänpäin kääntyneiden ihmisten kanssa, se ei tarkoita, että lopettaisit yrittämisen, vaan suomalaisen yhteiskunnan vaikeus on se, että sosiaalista elämää ei ole sellaisena, mikä helpottaisi integroitumista.  

Sosiaalisena ja positiivisena ihmisenä olen sinnikkyydelläni ja yrityksilläni aina edistynyt tietäen, että haasteita oli, kuten kieli, sosiaalinen elämä, tavat ja perinteet ja nyt olen saavuttanut sen, mistä haaveilin maassani ja henkisesti pidän Suomea jo minun kotimaanani, enkä toisena maana! Ja unelmani eivät lopu tähän! Yritän antaa parhaani kotimaani Suomen hyväksi.  

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan?  

Tuki tulee joskus läheisiltä tai tuntemattomilta. Sain tukea perheeltäni, erityisesti mieheltäni ensin. Vaikka hänelläkin oli omia tavoitteita ja vaikeuksia matkan varrella, joita hän kohtasi. Mutta olimme toistemme tukena ja onnistuimme yhdessä siinä, mitä tavoittelimme.  

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  

Tasa-arvo ja sananvapaus. Aina löytyy ratkaisuja olosuhteista riippumatta. Opiskelulla ja terveydenhuollolla on olennainen vaikutus elämäämme, sekä myös turvallisuudella. Olen asunut Suomessa kuusi vuotta. En tuntenut tai kohdannut rasismia tai turvattomuutta, ja tämä oli tärkein asia meille maahanmuuttajaperheenä.  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?  

Kieli! Koska se on sosiaalisen viestinnän ja integraation perusta! Sosiaalinen kanssakäyminen oli etenkin aluksi vaikeaa, mutta en kohdannut sitä vaikeutta kaikkien suomalaisten kanssa. Minulla on monia mukavia ja seurallisia suomalaisia ystäviä. Tästä syystä suurimmat vaikeudet olivat alussa kielen takia. 

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

عندما تكون موجودة المحاولة والإصرار دائما موجود التقدم! في اي مجتمع او اي بقعة في الارض دائما يوجد الصعوبات.ليس في المجتمع الفنلندي فقط!لذالك المحاولة والإصرار ضرورية. ولكن في بعض الأحيان المهاجر يحاول مع أشخاص انطوائيين فاهذا لايعني ان تتوقف عن المحاولة.الصعوبة في المجتمع الفنلندي لا توجد حياة اجتماعية كما ينبغي الأندماج.  انا كشخصية اجتماعية وإيجابية مع إصراري ومحاولاتي تقدمت دائما إلى الأمام مع العلم كان هناك تحديات مثل (اللغة الحياة الاجتماعية والعادات والتقاليد)والان حصلت على ماكنت احلم به في بلدي ونفسيا اعتبر فنلندا هي بلدي الام وليست بلدي الثاني! 

وحلمي لايتوقف هنا! سأحاول ان اعطي افضل مالدي لبلدي فنلند🤍. 

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

الدعم يكون أحياناً من أشخاص مقربين أو بعيدين انا حصلت على الدعم من عائلتي (زوجي)اولاً.علماً هو كان لديه اهداف وصعوبات يواجهها.ولكن كنا بجانب بعضاً ونجحنا سوياً في ماكنا نسعى له. 

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  

المساواة وحرية التعبير.ودائماً هناك حلول مهما كانت الظروف.الدعم الدراسي والصحي شيء أساسي في تأثيره على حياتنا (الأمان)انا مقيمة في فنلندا منذ ستة أعوام لم أشعر ولم اجد العنصرية أو قلة الأمان وهذا كان أهم نقطة لنا كا عائلة مهاجرة. 

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta? 

 اللغة! لأنه أساس التواصل الاجتماعي والاندماج! كانت من الصعوبات لكن لايعني جميع الشعب الفلندي . يوجد منهم إجتماعي.لدية عدد من أصدقاء الفنلندية لطيفة واجتماعية. لهذا اكثر الصعوبات هي البداية بسبب اللغه. 

Osallisuus minun näkökulmastani: Eva Tawasoli

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa?  

Olen saanut ääneni kuuluviin todella hyvin esimerkiksi moneen muuhun maahanmuuttajaan ja jopa useimpiin kantasuomalaisiin verrattuna. Ääneni kuuluu yhteiskunnassa voimakkaana. Olen esimerkiksi mukana päätöksenteossa kunnallis- ja aluepolitiikassa. Lisäksi ääneni kuuluu puoluepolitiikassa ja muissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa.  

Miten ääntäsi ei kuulla?  

Erityisesti silloin, kun puhutaan vähemmistöjen oikeuksista, kaikki huomio saattaa kääntyä vastakkainasetteluun, identiteettipolitiikkaan ja leimakirveen heilutteluun, sen sijaan, että keskityttäisiin olennaisiin asioihin. Koen, että polarisoitunut ilmapiiri julkisessa keskustelussa hiljentää tai ainakin ohjaa olemaan hiljaa vähemmistöryhmään kuuluvia ihmisiä. Näin on ainakin ajoittain käynyt kohdallani. 

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan tai on tuettu? 

Minulla on ollut pienestä pitäen tapana unelmoida suuresti, vaikkakin monet ympärillä olevat ihmiset kertoivat, ettei unelmani ole realistisia. Suomeen muuton jälkeen kuitenkin monista unelmistani on tullut totta. Minulle Suomi on unelmien yhteiskunta: minun on ollut mahdollista löytää keinot haaveideni toteuttamiseksi. Olen kiitollinen tasa-arvoa korostavasta lainsäädännöstä, hyvinvointia tavoittelevasta yhteiskuntarakenteesta ja luontoa arvostavasta kansasta.  

Olen saanut tukea mm. urankehitykseen liittyvissä unelmissani ja vaikuttamiseen liittyvissä asioissa.  

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa? 

Se, että lain edessä olen tasavertainen muiden kanssa ja se, että minulle kuuluu yhtäläiset perustuslailliset oikeudet ja velvollisuudet. Lisäksi koen kuuluvani suomalaiseen yhteiskuntaan, koska yhteiskunta kannustaa myöskin vähemmistöjä osallistumaan meitä kaikkea koskeviin toimintoihin.  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta?

Suurin osa asioista suomalaisessa yhteiskunnassa on hyviä, mutta arkielämässä saatan törmätä asioihin ja tilanteisiin, jotka muistuttavat, etteivät muut välttämättä pidä minua osa suomalaista yhteiskuntaa. Esimerkiksi joskus maahanmuuttajataustani vuoksi minua on ohjattu hoiva-alalle vastoin omia tavoitteitani. Tai politiikassa asiantuntijuuttani on vähätelty erilaisen aksenttini takia. Tai tuntemattomat ihmiset ovat olettaneet minun elävän yhteiskunnan varoilla ja ikään kuin vaatineet minun selittävän, mistä minä ja perheenjäseneni saamme elantomme ja elämmekö sosiaaliturvan turvin. 

Itse toivon, etten tulisi arvostelluksi tai minun lähtökohtiani, mahdollisuuksia ja yhteiskunnallista asemaani ei arvioitaisi automaattisesti ulkoisten ominaisuuksieni perusteella. Kyllä särähtää korvaan joka kerta kun minua kutsutaan esimerkiksi rodullistetuksi. Termin käyttäjällä ei välttämättä ole pahaa tarkoitusta, mutta on mielestäni tarpeetonta korostaa jatkuvasti jonkun erilaisuutta. 

Helmikuun blogi: Airin Bahmani – Yhdenvertaisuus edellyttää lähtökohtien huomioimista ja syrjimättömyyttä

Pian tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomi otti vastaan ensimmäiset pakolaiset. 1970-luvulla Suomeen saapui hieman alle kaksisataa Chilen sotilasvallankaappausta ja noin viisisataa Vietnamin sotaa paennutta pakolaista. Vielä vuonna 1989 Suomessa asui ainoastaan noin 1500 pakolaistaustaista. Kuitenkin 1990-luvulla monilla eri alueilla puhjenneet konfliktit johtivat siihen, että myös Suomeen alkoi saapua ihmisiä monista eri maista. 90-luvulla Suomessa asui jo Somaliasta, Iranista, Irakista ja entisen Jugoslavian alueelta kotoisin olevia pakolaisia.

Suomi ottikin ensimmäiset askeleensa kohti kasvavaa väestön monimuotoistumista 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Vielä 90-luvulla ulkomaalaisväestön huomioonottaminen tarkoitti pitkälti ”monikulttuurisen Suomen rakentamista”. Monikulttuurinen toiminta keskittyi tuohon aikaan pääosin ”kulttuurien kohtaamiseen” ja muualta saapuneiden ”kulttuurien tutustumiseen”.

Toimivia väestösuhteita alettiin 90-luvulla rakentaa ulkomaalaisväestön ja kantaväestön välille kansainvälisten kohtaamispaikkojen kautta, joiden toiminta perustui kulttuuristen siltojen luomiseen. Asenneilmaston muuttamiseen tähdännyt monikulttuurisen Suomen rakentaminen tarkoitti tässä yhteydessä usein erilaisiin ja kantasuomalaisille uusiin ruoka-, tanssi- ja musiikkikulttuureihin tutustumista. Hyväntahtoisen toiminnan ongelmaksi muodostui kuitenkin usein se, että juuri maahanmuuttaneet nähtiin ensisijaisesti oman kulttuurinsa edustajina kuin yksilöinä. Näkyviin kulttuurieroihin keskittyminen paitsi peitti alleen kysymyksen siitä, mihin kunkin omalla kulttuurilla ylipäätään viitattiin, se jätti usein huomiotta myös pakolaisten elämän realiteetteihin, kuten maahanmuuttoon, pakolaisuuteen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, ikään, entisessä kotimaassa koettuihin traumoihin, sosioekonomiseen ja koulutustaustaan, hyvinvointiin ja terveyteen sekä erilaisiin identiteetteihin keskittyviä kysymyksiä ja näkökohtia.

Tieto ja taito on karttunut monella eri osa-alueella 90-lukuun verrattuna. Ymmärrys myös siitä, etteivät yksilöt ole välttämättä osa alueellisesti tai kansallisesti määrättyä identiteettiä on noussut vahvemmin esiin ja syventynyt 1990-luvulla käyttöönotetun transnationalismin myötä. Transnationaalisessa elämässä muutot ja muuttoliike eivät ole lineaarisia prosesseja alku- ja loppupisteineen, vaan usein jatkuvia ja monipaikkaisia.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuonna 2020 jo noin 444 000 ulkomaalaistaustaista, jonka molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi oli syntynyt ulkomailla. Pakolaistaustaisia näistä oli vain pieni murto-osa. UNHCR:n mukaan kuitenkin lähes 80 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa konfliktien ja ihmisoikeusrikkomusten seurauksena vuonna 2019. Lähes 70 prosenttia kaikista maailman pakolaisista tulee Syyriasta, Venezuelasta, Afganistanista, Etelä-Sudanista ja Myanmarista. On huomionarvoista, että 85 prosenttia kaikista kotimaansa rajojen ulkopuolelle paenneista maailman pakolaisista ei ole paennut läntisiin teollisuusmaihin, vaan kaikkein köyhimpiin maihin.

Suomeen saapuneiden pakolaisten tiet vievät niin maantieteellisesti, historiallisesti kuin kulttuurisestikin moniin eri suuntiin. Samaan aikaan on entistä tärkeämpää huomioida, että myös samasta maasta kotoisin olevat pakolaisryhmät ovat vuosi vuodelta sisäisesti monimuotoisempia. Yhteiskunnan moninaistuminen on jatkuvaa muutosta, sekoittumista ja monikerroksisuutta. Yhdenvertaisuutta edistävän työn näkökulmasta huomiota tulisi kiinnittää pakolaistaustaisten elinolosuhteisiin vaikuttaviin tekijöihin. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää ennen muuta erityistarpeiden ja lähtökohtien huomioimista sekä syrjimättömyyden periaatteen toteutumista.

Airin Bahmani on ihmisoikeuskysymyksiin, yhdenvertaisuuteen, ilmastonmuutokseen sekä kansainväliseen politiikkaan erikoistunut aluetutkija sekä tietokirjailija.

Lähteet:

Juntunen, Marko (2020): Matkalla islamilaisessa Suomessa. Tampere: Vastapaino.

Moisio, Jenni & Gissler, Mika & Haapakorva, Pasi & Myllyniemi, Sami (2016): Lasten ja nuorten muuttoliike tilastoissa. Teoksessa Antti Kivijärvi & Marja Peltola (toim.) Lapset ja nuoret muuttoliikkeessä. Nuorten elinolot -vuosikirja 2016. Helsinki: Unigrafia. 17–50. 

Pakolaisapu: pakolaisuus Suomessa.

Tilastokeskus: Maahanmuuttajat väestössä.

UNHCR: Refugee Statistics.

Osallisuus minun näkökulmastani: Ahmed Mesaedy

Alussa haluan mainita, että tämä näkökulma ei edusta työpaikkaani vaan minua pakolaistaustaisena yksilönä Suomessa.  

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

Olen mielestäni saanut ääntäni kuuluviin, koska uskon siihen, että muutos alkaa ensin yksilöstä ja laajenee sen myötä yhteiskuntaan. Tämän lisäksi uskon, että oma persoonani ja ehkä edellinen ammattini ovat vaikuttaneet siihen, etten vain pysty olemaan hiljaa, jos näen elämässäni tai toisten elämissä epäkohtia. Voin kertoa niistä kipukohdista ääneen rakentavalla tavalla – eikä se tarkoita, että olisin kiittämätön pakolainen. Toisaalta, vaikka epäkohta ei koskisi minua, puutun siihen silti usein tavalla tai toisella. Esimerkiksi vaikka olen saanut oleskeluluvan kauan aikaa sitten, puhun edelleen paljon niiden turvapaikanhakijoiden tilanteesta, jotka ovat asuneet vuodesta 2015 alkaen vastaanottokeskuksissa ilman oleskelulupaa. Lisäksi olen puhunut usein ikäihmisten palveluiden parantamisen puolesta.  

Olen kouluttautunut myös kokemusasiantuntijaksi. Minua on kutsuttu puhumaan eri tapahtumiin ja organisaatioihin etenkin kotoutumisesta ilmiönä sekä omasta näkökulmastani. Sitä kautta olen saanut kanavan omalle äänelleni.

Suomen Pakolaisapu valitsi minut Vuoden pakolaismieheksi 2021. Se on antanut minulle lisää mahdollisuuksia tuoda esiin näkökulmiani ja kokemuksiani kotoutumisesta, maahanmuutosta ja osallisuudesta. Siitä olen myös kiitollinen, ja koen, että se on hyvä tapa tukea pakolaistaustaisten ihmisten osallisuutta.  

Vastaanottokeskuksessa mahdollisuudet vaikuttaa olivat hyvin rajalliset. Esimerkiksi vaikka olisi itse halunnut tehdä töitä tai vapaaehtoistyötä, olisi se vaikeaa, koska tietoa ei ollut saatavilla. Uskon, että jotkut turvapaikanhakijat haluavat tällä hetkellä myös osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, mutta heille ei tarjota riittävästi palveluita, koska heillä ei ole oleskelulupaa. Minusta tuntuu, että inhimillisuus ja ihmisten oikeudet mitataan oleskeluluvalla!  

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

Kun halutaan edistää pakolaisten osallisuutta, tulee ensin ymmärtää pakolaisuus ilmiönä kokonaisvaltaisesti sekä siihen liittyvät ulottuvuudet ja olosuhteet sekä sen aiheuttamat syyt. Ymmärrys tulee saavuttaa ei pelkästään asiantuntijoiden ja työntekijöiden vaan myös tavallisen kansalaisen tasolla, sillä arjessa pakolainen on tekemisessä enemmän valtaväestön kuin työntekijöiden kanssa. Kun yhteiskunta saadaan ymmärtämään pakolaisuus kokonaisuudessaan, silloin pakolaisen tavoitteita voidaan tukea helpommin, koska pakolainen saa tukea monipuolisesti sekä viranomaiselta että yhteiskunnalta.  Tässä kohdassa haluan kiittää YLEä On hold – ja Sekaisin-sarjoista. Uskon, että niiden kautta on pystytty vaikuttamaan yhteiskunnan asenteisiin. Lisäksi kiitän myös kansalaisaloitetta Lupa Elää ja sen järjestäjiä.

Toisaalta työllisyyspalveluissa laadittaessa kotoutumissuunnitelmaa tulisi huomioida pakolaisen omat tavoitteet paremmin. Kotoutumispolkua tulisi tarkastella pitkällä tähtäimellä ja tehdä myös selväksi, miten tiettyjen vaihtoehtojen valitseminen nyt vaikuttaa polkuusi tulevaisuudessa. Mahdollisuudet ja rajoitukset tulisi tehdä näkyväksi. Mihin suuntaan pakolainen on menossa? Tätä keskustelua tulisi käydä yhdessä asiantuntijan ja asiakkaan välillä, jotta tulevaisuuden näkymät olisivat selvemmät. Esimerkiksi minun tapauksessani minulle ei sanottu, että kotoutumissuunnitelmani loppuu kolmen vuoden jälkeen. Jos olisin tiennyt, olisin opiskellut vielä ahkerammin ja nopeammin.  

Monimuotoisuus tulisi huomioida entistä paremmin, kun suunnitellaan palveluita. Minulla on pakolaistaustaisia ystäviä, jotka ovat luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta toisaalta ystäväpiirissäni on myös insinöörejä, hammaslääkäreitä, juristeja jne. Kaikenlaisia ihmisiä erilaisista taustoista. 

Koen, että minulle oli hyvä opiskella Suomessa toinen tutkinto. Valmistuin viime vuonna sosionomiksi, ja olen siihen tyytyväinen, koska sosionomiopinnot avasivat minulle paljon näkökulmia yhteiskunnasta ja sen rakenteista, joita en ollut aiemmin tiedostanut samalla tavalla. Minun ajattelutapani ja identiteettini ovat muuttunut, vaikka välillä huomaan sisälläni syntyvän ristiriitoja. Olen sekä juristi, joka haluaa tulkita lakia valtion näkökulmasta, että sosionomi, joka haluaa tulkita lakia asiakkaan näkökulmasta. Opin myös analysoimaan yhteiskunnallisia ilmiöitä entistä paremmin, jotka liittyvät sekä Suomen että Irakin yhteiskuntaan. 

Sosiaalialan opinnot ovat avanneet silmäni esimerkiksi huono-osaisuuden, osallisuuden, rakenteellisen rasismin, eriarvoisuuden, köyhyyden ja kotoutumisen teemoille. Opinnot kiinnittivät minua tiiviimmin yhteiskuntaan, esimerkiksi kielen oppimisen, ihmisiin tutustumisen ja aktiivisena sosiaalialan jäsenenä toimimisen kautta. 

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa?  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta? 

Olen ilman muuta kiitollinen kaikille organisaatioille, joiden kanssa olen asioinut maahantulostani lähtien. Heidän ansiostaan olen päässyt täällä eteenpäin. Myös monet ihmiset ovat yksilöinä tukeneet ja mahdollistaneet kanssaelämisellään kiinnittymisen suomalaiseen yhteiskuntaan. Erityisesti kiitän Teko-hankkeen entistä päällikköä Kirsi Popovaa.  

Yksi pointti, jonka haluan nostaa esille, on se, että ehdottomasti kaikki tuki on ollut tärkeää, mutta toisaalta, jos puhutaan kotoutumisesta tai osallisuudesta, ne ovat kahdensuuntaisia prosesseja. Työtä tulee siis tehdä vastaanottavassa yhteiskunnassa, mutta myös maahan muuttaneen itse. Esimerkiksi itse olen opiskellut suomea ja käynyt koulua ja olen työssä eli tavallaan olen saavuttanut niitä odotuksia, joita Suomen yhteiskuntaa on asettanut minulle pakolaisena alussa. Toki olen tehnyt tämän minua itseäni varten, koska nämä asiat ovat tärkeitä, mutta mitä sitten –  hyväksyykö yhteiskunta minut ja muut pakolaiset sen jälkeen? Toivoisin jatkossa, että organisaatioissa panostettaisiin tarpeeksi yhteiskunnan vastaanottavuuteen.  

Toiseksi, tärkeää olisi vaikuttaa rakenteellisiin esteisiin: lakeihin, palvelujärjestelmään, toimintoihin ja muihin keskeisiin palveluihin. Rakenteelliset esteet kasautuvat helposti erityisesti tietyille ryhmille, kuten pakolaistaustaisille. Esimerkiksi byrokratia pidentää ja vaikeuttaa asettautumista ja kotoutumisprosessia – mietitään vaikka perheenyhdistämistä, jolla on iso merkitys maahan muuttaneen mielenterveyteen, hyvinvointiin, osallisuuteen ja työllistymiseen. 

Rakenteellinen ja arkipäivän rasismi voi vaikuttaa pakolaistaustaisen kiinnittymiseen yhteiskuntaan. Itse olen kokenut sitä melko paljon, ja tiedän monia ihmisiä, jotka ovat turhautuneita ja pettyneitä – enkö kelpaa tähän yhteiskuntaan nimeni vuoksi? Jos sinnikäs asunnon etsiminen ja työn hakeminen johtaa aina umpikujaan, totta kai se voi vaikuttaa negatiivisesti siihen, kokeeko henkilö olevansa osallinen yhteiskunnassa. 

Kuitenkin mielestäni yleistämistä tulisi välttää. Olen kohdannut myös paljon suomalaisia, jotka ovat ottaneet minut avosylin mukaan kaikenlaiseen toimintaan. Sanon aina, että Suomi ei ole rasistinen maa, vaan Suomessa on rasismia. Siinä on iso ero, ja rasismi voidaan torjua yhteistyöllä ja rakentavalla tavalla.  

Olen sitä mieltä, että pakolaisen osallisuus linkittyy vahvasti hänen hyvinvointiinsa ja onnellisuuteen. Monet ajattelevat, että pakolaisen hyvinvointi ja onnellisuus tarkoittaa sitä, kun pakolainen saa turvapaikan, tutkinnon ja töitä – nämä asiat eivät välttämättä itsessään tuo onnea. Ei kukaan halua asua paikassa, jossa ei ole perhettä, tärkeitä ihmisiä, tukiverkkoja, yhteyttä. Osallisuus on siis paljon enemmän kuin vain oleskelulupa tai työpaikka.  

Kieli, koulutus, työ, läheiset ihmiset – nämä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että koen olevani osa tätä yhteiskuntaa. 

Osallisuuteen vaikuttaa pakolaisen oma aktiivisuus, mutta se ei itsessään riitä. Jos halutaan, että pakolaiset ovat osa yhteiskuntaa, että pakolaiset käyvät töissä ja että he ovat mukana rakentamassa parempaa Suomea: auttakaa, tukekaa ja avatkaa meille yhteiskunnan ovia, jotta pääsemme tähän yhteiskuntaan. Näin pystymme auttamaan teitä tulevaisuudessa rakentamaan Suomea. Samalla sanon pakolaisille: olettehan osa tätä yhteiskuntaa, opiskelkaa suomen kieltä ahkerasti, etsikää työtä aktiivisesti ja osallistukaa vaaleihin äänestämällä.  Ja jos sinulla ei ole mitään hyvää annettavaa tälle yhteiskunnalle älä tee jotain pahaa.