Osallisuutta vai näennäisosallisuutta?

Kuka määrittelee osallisuuden oikeaksi, näennäiseksi, tarpeelliseksi, tarpeettomaksi, riittäväksi tai riittämättömäksi? Onko oikein määritellä osallisuutta ylhäältä alas tai ulkoapäin katsottuna? Onko näennäinen osallisuus tai tokenismi ulkoapäin määriteltynä myös jollain tasolla rodullistamista? Voiko tokenismiä myös käyttää verhoiltuna vähättelyn keinona?

Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, jonka kanssa kamppailin edellisellä viikolla. Olen ollut ja yhä olen monen järjestön toiminnassa mukana, ja roolini ovat vaihdelleet sosiaalipolitiikkavastaavasta, kokemusasiantuntijasta jopa varapuheenjohtajan asemaan ja Vuoden pakolainen -titteliin, jota seurasi vuoden edustustehtävät. En missään vaiheessa ole kokenut osallisuuttani eri tehtävissä näennäisenä tai tokenisminä. Minulta on kuitenkin kysytty, koinko vuoden pakolaisuuden tai kokemusasiantuntiijuuden tokenisminä.

En tarkastele mitään asemaa tai vuoden titteliä kritiikittä oli se sitten vuoden turkulainen tai vaikkapa vuoden pakolaisnainen. Mainitsinkin myös vuoden pakolaiset valitsevalle Suomen Pakolaisavulle sukupuolittuneesta tittelistä, mikä mielestäni jo todentaa, ettei se titteli itsessään vaadi minulta mitään tietyn kaavaista representaatiota. Päinvastoin minua jopa kannustettiin olemaan oma itseni ja sanottiin, että saan vapaasti kritisoida myös, jos siltä tuntuu. Koen, että olen saanut puhua totuuteni ja tullut kuulluksi, ottaen huomioon koronapandemian aiheuttamat kokoontumisvaikeudet ja muut henkilökohtaiset aikatauluesteet.

Ymmärrän täysin, että ulkoapäin katsottuna tämäkin titteli saattaa vaikuttaa joillekin tokenismiltä erityisesti, kun ei itse ole pakolainen, maahan muuttanut, ei itse kuuluu näkyvään vähemmistöön tai muuhun marginalisoituun ryhmään, joka joutuu kamppailemaan alustasta päästä puhumaan itseään koskevista ja itselleen tärkeistä asioista. Nytkin ympäri Suomea tehdään työtä pakolais- ja maahanmuuttoasioissa, päästämättä pakolaisia ja maahan muuttaneita ääneen. No, ainakin vältytään tokenismiltä vai mitä?

On helppoa nähdä, että oma paikka on ansaittua ja toisten kova työ ja osallisuus on annettu taustan ansiosta näennäisistä syistä. Osallisuutta pyritään myös kyllä edistämään näennäisesti, jolloin vähemmistöt nähdäänkin joidenkin silmissä sitten tokenpalkkauksina, tokenedustajina, tokenopiskelijoina, tokenpuhujina tai muuten vaan tokenihmisinä. Siksi koenkin tärkeäksi kysyä, missä kulkee se raja, jossa kritisoidaan valtarakenteita toivoen tilaa aidolle osallisuudelle ja tämän kritisoinnin käyttäminen rodullistamiseen? Kuka minä, sinä tai kukaan muukaan on sanomaan, mikä on kullekin sitä aitoa osallisuutta?

Tarkoitukseni on nostaa näitä kysymyksiä tapetille ja tarkastella niitä omasta näkökulmastani toivoen laajempaa keskustelua, sillä kun itse vastasin siihen, miten koin edustustehtävän, niin tokenismi ei ollut lainkaan osana omaa kokemustani. Tästä huolimatta koin, ettei kokemukseni täyttänyt välttämättä kysyjän näkemystä tai toivomaa vastausta.

Tokenismin tai näennäisosallisuuden tarkastelu kohdistuu usein näkyvään vähemmistöön, mikä mielestäni korostaa näkökulmaa mitä pitää myös nostaa: Voiko näkyvään vähemmistöön kuuluva vain olla oma itsensä ja määritellä oman osallisuudensa, ilman että he joutuisivat aina ulkoisen olemuksensa takia rodullistetuksi tai että sitä heidän osallisuuttansa määritellään heidän puolestansa? Miksi minun ja minun näköisieni tilan ottaminen on jollain tapaa jotain erityistä, miksi se ei voi olla yhtä tavanomaista, kuin kysyjän tilan ottaminen ja asema? Voiko pakolainen olla vain osaava ja siksi täällä samassa tilassa meidän kanssamme vai nähdäänkö pakolaisen olemassaolo jo jonkinlaisena protestina?

On erityisen tärkeää kysyä itse kokemusasiantuntijoilta, miten he kokevat tilanteen. Vieläkin tärkeämpää on hyväksyä heidän vastauksensa eikä puhua heidän yli, koska osallisuus on subjektiivista. Minun vastaukseni heijastavat vain minun kokemustani ja minun osallisuuttani, enkä voisi koskaan vastata universaalisella totuudella ja maalailla kaikille sopivia vastauksia, jotka soveltuisivat kuvastamaan kaikkien kokemusta.

Kirjoittaja: Sara Al Husaini, hankesihteeri Osallisena -hanke, Uudenmaan ELY-keskus

Osallisuus minun näkökulmastani: Hasan Al Hussein

How have you got your voice heard in the Finnish society? Has there been times or occasions when you feel that you haven’t been heard? 

Initially, I would like to thank you for offering me this opportunity to share my journey in Finnish society with people. I wanted the project, and I loved to be part of it. When I arrived in Finland, I lived in Rovaniemi for two months. Then, they created a new housing center in Kemijärvi and told me to move to the continues residing place. I lived there for a year, and I have learned a lot about Finland’s culture, society, and the law. Although I felt that my voice was a bit audible, there were still difficulties that I personally faced, such as the lack of information we received from the social workers since they were new employed and did not have the experience. Also, I didn’t have the chance to study or work due to the lack of resources in Kemijärvi. So, I decided to learn Finnish and English by myself through the internet.  

I moved to Helsinki at the beginning of 2017, which was the first job I found in Finland. I have been working since that time, and besides my work, I decided to go to school to learn and improve the Finnish language. In 2019, I decided to continue my education, so I started my bachelor’s degree in the International Business program at Arcada university of applied sciences. Besides studying, working full time is not an easy process to go through, but the support that I have been getting from my friends, teachers, and managers helped me a lot when I was feeling exhausted, so these kinds of moments when I felt my voice has heard in Finland.  

How are your goals and dreams supported? Have there been times when you feel that you haven’t gotten support? 

Although we come from different backgrounds, we are individuals, and everyone has goals and dreams want to achieve someday, just like Finnish people. School supported my goals and objectives when it let me study. Also, some companies offered me a job to work, and unprofitable organizations provided me opportunities to learn something new or work as a volunteer. On the other hand, there have been times when I did not get any support, especially from the immigration service, when still I am suffering from not obtaining a residence permit in Finland for about seven years now. Due to the same reason that I am still an asylum seeker processing, usually, many things are affected so badly in my situational life. For instance, the hosting companies did not allow me to rent an apartment even though I have a permanent job. 

What kind of things make you feel that you are part of Finnish society? What kind of things affect that feeling? 

When I got treated on the same level as Finns, not as a foreigner living in Finland, I felt a part of the Finnish society. In my opinion, if foreigners would not have the same rights and duties as same as Finns, they would never feel as if they were part of the Finnish society. Therefore, I think everyone has to take part in the responsibility, including state institutions, civil society organizations, companies, Finns, and foreigners, in order to have a more homogeneous society in the future.  

What kind of things make you feel that you are not welcomed or that you are not a part of Finnish society? 

Of course, I would say the racist attitudes that I have faced privately or even publicly made me feel unwelcome here. But racism exists in every society around the world, so I used to adapt to these kinds of situations and not let it affects me anymore. In addition, the most hurt me that t when I got judged by ”strangers” people based on my hair color or background, especially when I have heard many times that I came here to take Finn’s money while I am sitting home, and this is a very wrong idea. Because I have been working for over five years in Finland, and even during my studies, I kept working full time and didn’t get any support from Kela or social support. In my opinion, if we want to have a better future, we have to accept each other. Finn people have to accept the idea that Finland will continue to grow and prosper faster with foreigners. We are productive here.  

Toukokuun blogiteksti: Amir Abdelamir – Koululaitokselle isommat hartiat vastaamaan moninaisiin haasteisiin osallisuuden parissa

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu kokemus yhteenkuuluvuudesta ja, että on osa suurempaa yhteisöä. Kuuluminen yhteisöön ja siinä toimiminen kulkee usein käsi kädessä kuulluksi tulemisen kanssa. Yksilö pääsee toimimaan ryhmässä, jossa tämä vuorovaikuttaa vertaistensa kanssa, yksilö pääsee kohtaamaan erilaisuutta, mutta myös samoja arvoja jakavia ihmisiä. Yksilö pääsee toimimaan aktiivisesti itselleen merkityksellisten asioiden parissa ja häntä myös tuetaan toiminnassa. Yksilö pääsee vaikuttamaan, niin omiin mahdollisuuksiin muovata omaa ympäristöä kuin muiden kanssa jaettavaa yhteiskuntaa.

Näin itse nykyään aktiivisena kansalaisena itseään pitävänä kiintiöpakolaistaustan omaavana korkeakouluopiskelijana näen yhden osallisuuden osa-alueen. Pohdin pitkään mistä lähtisin käsitettä purkamaan ja huomasin hyvin nopeasti itseni muistelemassa sellaisia ajanjaksoja elämässäni, jolloin en kokenut olevani osa yhteiskuntaa. Uskon että moni samankaltaisella taustalla kuin minulla on, kykenee samaistumaan kahden kulttuurin välillä seilailuun: olenko suomalainen, jotain muuta vai jotain siltä väliltä? Tähän vastaan toteamalla olevani turkulainen.

Lisää osallisuutta: Mielenterveys kuntoon

Yksinkertaista yhden reseptin ratkaisua osallisuuden lisäämiseen ei ole, sillä mikään ihmistoimintaa koskettava kysymys harvoin on helppo. Se vaatii resursseja ja panostuksia varhaisessa vaiheessa. Maahan saapuvien kohdalla tämä tarkoittaa tukitoimia, jotka aidosti ottavat huomioon ihmisten moninaisuuden ja kokemukset elämässä. Mikä sitten on sellainen yksi teema, joka näkyy ihmisen jokapäiväisessä elämässä? Mielenterveys. 2020-luvulla on sanomattakin selvää, että suomalaisessa yhteiskunnassa on herätty keskustelemaan laajasti mielenterveysongelmista. Stigma ja häpeän tunteet, jotka liittyvät rikkinäiseen mieleen ovat suuret ja nämä tulisi ottaa paremmin huomioon ihmisten tukipalveluissa. 

Heikosti toteutunut kotoutumisprosessi ja sen myötä suuri osattomuuden kokemus perheissä periytyy. Pakolaistaustaisten perheiden heikko luottamus yhteiskuntaan sekä heikko kiinnittyminen ympäröivään yhteisöön luo sukupolven yli kestävää osattomuutta, jota on hyvin vaikea purkaa.

Amir Strasbourgissa Euroopan parlamentin salissa, European Youth Event 2018

Tiedämme monen asian olevan periytyvää ja niin myös osallisuus. Jos lapset kasvavat ympäristössä, jossa koetaan ettei omaan asemaan ja omaan toimintaan voida vaikuttaa on hyvin todennäköistä, että osattomuuden tunne kasvaa ja kokemus yhteiskuntaan kuulumisesta on heikolla saralla. Syrjäytymisen riski on suuri ja on hyvin pienestä kiinni saako ihminen kiinni omasta elämästään. 

Ratkaisuna näihin haasteisiin näen tukipalvelut aina varhaiskasvatuksesta peruskouluun ja sitä seuraavalle ajalle. Suomalainen koulutusjärjestelmä on siitä kaunis instituutio, että se antaa mahdollisuuden ihmiselle taistella itselleen parempi asema, mikäli tämä niin haluaa. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Uskon kuitenkin, että satsaamalla koulutukseen ja pitämällä huolta opetuksen laadusta ja sen kyvystä vastata yhteiskunnan moninaisiin haasteisiin ja erilaisiin tarpeisiin, voisi menestyksen ainekset olla koossa. Päästäisiin askeleen lähemmäksi yhteiskuntaa, jossa tausta ei ole enää merkittävin tekijä yhteenkuuluvuuden tunteen kokemisessa ja entistä useampi moninaisen taustan omaava voisi kokea itsensä kuulluksi.

Lisää resursseja ja osaamista koulutukseen

Tulevana kasvattajana ja opettajana huomaan jo opiskeluaikana kantavani suurta huolta lapsista ja nuorista sekä heidän tulevaisuudestaan. Erityisesti kannan huolta heistä, jotka saapuvat Suomeen alueilta, joista on jouduttu lähtemään pakon alla sodan tai muun vastaan henkeä uhkaavan uhan vuoksi. Huoleni kohdistuu niin omaan jaksamiseen, osaamiseen ja kykyyn tukea oppilaita sekä heidän vanhempiaan uudessa tilanteessa, jossa on sopeuduttava uuteen ympäristöön. 

Haluan kuitenkin pysyä optimistisena ja uskoa siihen, että Suomessa olisi vihdoin herätty tähän teemaan viimeistään tässä vaiheessa kun sota on Euroopassa eikä “jossain tuolla kaukana”. Haluan uskoa, että viranomaiset ja jokainen toimija, joka arkityössään näiden teemojen parissa toimii on ottanut aikaa ja kääntänyt katseen menneeseen ja todennut, että “tuo asia meni pieleen, pidetään huolta ettei vastaavaa enää jatkossa tapahdu”.

Viimeisenä haluaisin mainita, että jokainen perhe ja yksilö sen sisällä on erilainen ja jokaisella on hyvin erilainen kokemus ja ajatus asioiden tilasta yhteiskunnassa. Pidän itseäni onnekkaana, että olen päätynyt tähän missä olen nyt, mutta itsestäänselvyytenä en tule mitään saavuttamaani pitämään. Ihmiset ovat erilaisia ja suuri ihmisryhmä, kuten (kiintiö)pakolaistaustaiset Suomessa ovat hyvin moninainen joukko, jonka moninainen ääni ei tule vielä tarpeeksi kuuluviin.

Amir Abdelamir on opiskelija, joka on aiemmin vaikuttanut EYP – European Youth Parliament- nuorisojärjestössä ja nykyään toimii Jyväskylän yliopiston eri opiskelijaedustajan tehtävissä. 

Osallisuus minun näkökulmastani: Mulombo Kasongo

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

  • Minä haluan kiittää tästä projektista. Tämän organisaation toiminta on mielestäni todella tärkeää. Sen verran että olisin halunnut osallistua tähän heti tultuani Suomeen. Silloin sitä ei ollut olemassa. Tämä Osallisena -hanke on siis käynnistynyt viime vuonna ja on voimassa tämän vuoden loppuun. Kuuleeko kukaan -kampanja on voimassa ymmärtääkseni voimassa vain tämän vuoden loppuun, mutta valitettavasti, minä olisin toivonut, että tämä kampanja kestäisi paljon pidempään. Kun tulimme Suomeen, meillä oli vain yksi mahdollisuus työskennellä, ja sosiaaliviranomaiset kertoiva, ettei voi työskennellä rajattomasti. Joskus on käynyt niin, että sosiaaliviranomaiset eivät osaa vastata tai aika ei riitä. Mutta kun meillä on ollut taho, jonka kanssa voidaan keskustella myös muiden kanssa kuin sosiaaliviranomaisten kanssa. Mikä on projektin mahdollisuus edistää asioita?  
  • Kuten alussa sanoin, minä ja muut ollaan kiitollisia, että kun tullaan Suomeen, niin elämisen edellytykset on järjestetty hyvin (ruoka, asunto, vaatteet), arkielämä on mennyt hyvin. Mutta sitten tulevaisuutta ajattelen.. Meillä on ollut tämä ongelma jatkuvastikin, esim. työllistyminen on todella vaikeaa meille. Ja mielestäni sen tulisi olla helpompaa kuin nykyisin on. Esim. kyllä meillä on eri taustoja, on heitä, ketkä eivät ole käyneet ollenkaan kouluja. Heidän pitää opiskella kuntoon luku- ja kirjoittamistaidot. Mutta on myös me muut, ketkä on käyneet kouluja ja kenellä on työkokemusta jne. Kun tulee Suomeen, joutuu taas suomen kielen kurssille, esim. 5-6 vuotta ennen kuin pääsee työelämään. Tämä voisi olla paremmin. Minä ehdottaisin, että kun lukutaito on kunnossa ja työkokemusta löytyy, jos esim. koulutus Suomessa maahanmuuttajille kestäisi esim. vain vuoden. Jos tämä henkilö olisi 6 kk kautta kurssilla ja pääsisi tämän jälkeen työelämään 6kk, esim. työharjoitteluun tai esim. pätkätyöhön tai oppisopimukseen, tässä tapauksessa tämä henkilö oppii suomea työn kautta, saa työkokemusta ja oppii tuntemaan työelämää ja saa kokemusta. Tämä olisi parempi kuin nykyinen systeemi, kun ollaan koulun penkillä suurin osa opiskeluajasta ja ollaan työharjoittelussa vain kuukausi.  

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

  • Suomalainen kielenopiskelusysteemi pitää meidät ikään kuin jumissa. Suurin haaveeni on päästä mahdollisimman pian työelämään. Miten se mahdollistuisi? Vähemmän harjoitteluja/työkokeiluja, ja enemmän kohti työelämää. Haluamme oikeisiin töihin.  
Kuva: Unsplash

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa positiivisesti ja negatiivisesti? 

  • Kyllä sen verran, että toimeentuloasia, eli elämiseen olemme saaneet tukea. Suomessa saadaan ruokaa, majoituspaikka/asunto, vaatteet on aina jne. Mutta, vaikka on paikka asua, edelleenkin huolissamme siitä, että okei, nyt asumme täällä, mutta joku muu maksaa vuokraa. Milloin pääsen tilanteeseen, että voisin maksaa itse vuokraa ja tulisin toimeen omillani. Kuinka pääsisin sinne? Mielestäni kun koulutus järjestetään että puolet koulupenkille ja puolet työelämää eri muodoille, olisiko se työkokeilu/työharjoittelu/oppisopimus/harkkatyötä? Tämä on se negatiivinen kokemus. Ensinnäkin, olen huolissani, kuinka kauan minä vain joudun asumaan asunnossa, minkä vuokraa joku muu maksaa ja miten nopeasti minä pääsen tästä tilanteesta eteenpäin. Se on tämä että koulutuksen kautta. Ei liian kauan koulupenkillä, vaan ainakin puolet koulutusajasta on viettää työelämässä ja kieltä voidaan oppia myös työn kautta. Kuten olen maininnut jo aiemmin maininnut edellä. Suomalainen on syntynyt Suomessa, kieliasiat ei ole hänelle este, mutta me ulkomaalaiset, niin me olemme jumissa, meillä menee liikaa aikaa suomen kielen opintoihin.  

Osallisuus minun näkökulmastani: Sahar Qasim Ahmed

How have you got your voice heard in Finnish society?

It is important to try all the time whenever you want your voice to be heard. In my case I never stop trying and will do multiple attempts. I will make my voice heard and it is up to the person whether he takes it or not. The most important part is being able to express yourself and never quit doing it.

How are your dreams, goals and dreams supported?

My current study is not my dream study but at the same time I didn’t want to waste time sitting at home, so I started my current degree program.  I would like to study what I want once I graduate and make my dream come true. I want to be a painter and hopefully will pursue a painting career very soon in the future.

What kind of things make you feel part of Finnish society? What affects that feeling?

Support which I get from teachers is very important. They always ask me if I am absent at school. In my country teachers would not care much about my absence and would not ask any questions. I receive help and support from different places and services. I like that there is support for education. I do not need to finance my studies unlike in my country where I have to pay for my education myself. There are good opportunities and a good future here.

What kind of things have made it harder to feel?

Mostly racism and discrimination makes it harder to belong to Finnish society. Also cultural differences. For example, they say it is rude to look or stare at people in Finland. At the same time local people themselves stare at you while it is considered rude. Language makes it hard to belong to Finnish society.

Osallisuus minun näkökulmastani: Samuel Nakyoyo Amissi

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla?

Ei ole vielä kuulunut, koska en ole nähnyt onnistumisia. Kun ajatellaan, ulkomaalainen tulee tänne Suomeen, saattaa olla että hän osaa esimerkiksi parturoida/letittää ihmisten hiuksia/osaa ajaa autoa, mutta sitten hän joutuu kahdeksi vuodeksi opiskelemaan kieltä. Vaikka hän voisi opiskella vaikka muutaman kuukauden kieltä ja mennä sen jälkeen töihin. Ja sitten vielä pitää mennä kieliopintojen jälkeen opiskelemaan ammattiin, kolmeksi vuodeksi. Ja sitten vielä Kela avustaa, että joutuu sieltä hakemaan avustusta.

Ajattelen, että kun ihminen on vielä voimissaan, niin hänen ei tulisi joutua siihen tilanteeseen että hän joutuu hakemaan tukea Kelasta ja täytellä hakemuksia. Voisi ihan hyvin olla voimia ja pääsisi hyvin esim. siivoustöihin tai esim. lumenluontitöihin. Voisi varmasti oppia nopeasti miten töitä tehdään, miten esimerkiksi pesuaineita sekoitellaan ja osaisi tehdä siivoustöitä. Tai esimerkiksi minä pystyisin hyvin tekemään lumitöitä ja tai muita käsillä tehtäviä töitä ja siinä samalla kun tekee töitä ihmisten kanssa, niin siinä samalla oppisi myös kieltä.  

Tämä on vielä hankalaa, kun kotoutumisaika kuluu koko ajan ja sen kestoa mitataan. Ja kun kotoaika loppuu, niin Kelan tuki vähenee. Meillä päin sanotaan, että ”ei kieli töitä tee, vaan ihmiset”.  

Kuva: Unsplash

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

Voisin nyt sanoa, että täällä toimistolla minua tuetaan. Jyväskylässä siis, minun työntekijäni tukevat minua.  

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa positiivisesti ja negatiivisesti? 

Kyllä, minut ja meidät on hyvin otettu tänne vastaan. Muutos on kyllä nähtävissä. Asiat ovat mahdollisia täällä. Tarkoitan, että koulunkäynnin lisäksi pääsisi töitä tekemään, edes muutamaksi tunniksi. Että olisi jotain tekemistä. Esimerkiksi, kyllähän täältäkin voisi sotilas lähteä Ranskaan sotimaan ja hän voisi voittaa sodan.  

Osallisuus minun näkökulmastani: Noor Al-Shabbani

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

Aluksi se oli erittäin vaikeaa, mutta yritimme silti jatkaa elämää. Jokainen tavoite on mahdollista saavuttaa rakkaudella, tahdolla ja määrätietoisesti. Tavoitteeni on saavutettu. Ihmisenä, joka rakastaa elämää ja ihmisiä ja haluaa nähdä kaikki ihmiset onnellisina ja terveinä. Suomi on yksi parhaista maista, joissa olen käynyt, koska se on toinen maani, jossa voin toteuttaa itseäni. Olen erittäin onnellinen ja onnekas saadessani asua perheeni kanssa kotikaupungissamme. 

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

Jos ihmisellä on tarkoitus ja kunnianhimoa elämässään ja hän asuu maassa, jossa oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo elävät, unelmien tavoittaminen on mahdollista. Kun minulla on perheen ja ystävien tuki ja myös mieheni tukee minua eniten, mikään ei ole mahdotonta.

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa? 

Minusta osan suomalaista yhteiskuntaa tekee suomalaisen kulttuurin kunnioittaminen ja rakastan oppia ja noudattaa tapoja ja lakeja. Suomalainen yhteiskunta on ystävällinen, puhuu suoraan ja sitoutuu aikaan. Haluan ymmärtää ja oppia enemmän suomalaisten elämästä, mistä he pitävät ja mitä he vihaavat ja mitkä ovat heidän tavat ja perinteet. Tuntuu hyvältä. Suomi on tasa-arvon, oikeuden ja vapauden maa, ja jokaisella on oikeus ja vapaus valita.

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta? 

Vaikeus, jonka kohtasin, on se, että suomen kieli on olennainen osa elämää. Meidän täytyy oppia ja seurustella suomalaisten välillä – se on erittäin tärkeä asia. Toivon oppivani lisää nopeasti ja luotan itseeni enkä tarvitse apua. Tunnen oloni mukavaksi täällä. Toivomme kaunista elämää ja hyvää tulevaisuutta tuleville sukupolville. Toivon, että unelmani toteutuvat ja avaan oman yrityksen ja opin lisää.

Osallisuus minun näkökulmastani: Mohammad Ghadiri

Miten olet saanut äänesi kuuluviin suomalaisessa yhteiskunnassa? Miten ääntäsi ei kuulla? 

Itse olen tullut kiintiöpakolaisena vuonna 1992 Suomeen. Luonteeltani olen ollut aina positiivinen, sosiaalinen, avoin, joustava ja lähestyn helposti ihmisten kanssa. Tämän vuoksi olen nopeasti tutustunut sekä suomalaisiin että muunmaalaisiin ihmisiin ja joustavasti verkostoitunut ja hypännyt yhteiskuntaan mukaan. Olen hyvin saanut ääneni kuuluviin ja päässyt hyvin yhteiskunnan rakentamiseen mukaan.  

Mielestäni äänen kuuluminen ja yhteiskuntaan mukaan pääseminen lähtee ensin jokaisesta itsestä ja myös yhteiskunnan mahdollisuuksista ja vastaanottamisesta. Itse olen hyvin aktiivinen, sosiaalinen ja uskallan rohkeasti tuoda rakentavasti omaa sekä maahanmuuttajien osaamista ja näkemyksiä esille. Pyrin myös vaikuttamaan maahanmuuttajan kotoutumiseen ja työllistymisen edistämiseen.     

Työni puolesta olen tehnyt yli kaksi kymmentä vuotta työhönvalmennusta ja uraohjausta erilaisissa työllistymisen edistämishankkeissa ja olen auttanut monia maahan muuttaneita työttömiä työnhakijoita löytämään työpaikkoja tai koulutusmahdollisuuksia. Joten koen, että kouluttautuminen ja työllistyminen auttaa maahan muuttaneita  kiinnittymään ja pääsemään paremmin yhteiskuntaan mukaan. Tätä kautta myös maahan muuttaneiden äänet pääsevät paremmin kuuluviin yhteiskunnassa.  

Maahan muuttaneiden työllistymisessä ja heidän kotoutumisessa on kehitytty paljon ja päästy eteenpäin, mutta palvelut vaativat vielä paljon kehittämistä ja parantamista sekä niihin tarvitaan lisää resursseja. Yhteiskunnassa pitäisi myös päästä puhumaan rehellisesti, avoimesti ja rakentavasti maahanmuuttajista ja maahanmuuttopolitiikasta, jotta yhteiskunta ei jakautuisi kahtia maahanmuuttajien asioista.   

Miten haaveitasi, tavoitteitasi ja unelmiasi tuetaan? 

Silloin 90-luvulla, kun minä tulin Suomeen, palveluja oli hyvin vähän tarjolla pakolaisille ja muualta muuttajille. Myös viranomaisilla ja  toimijoilla oli vähän tietoa sekä kokemusta pakolaisista ja heidän palvelutarpeista, joten silloin en saanut tarpeeksi tukea oman unelmani toteuttamisessa. Itse olin aktiivinen ja minulla oli laaja verkosto ja osasin hakea rohkeasti apua heiltä. Heidän avulla pääsin tavoitteissani eteenpäin ja onnistuin toteuttamaan unelmani. Minulla oli myös selkeä tavoite ja suunnitelma omasta unelmastani, mitä haluan ja miten haluan päästä eteenpäin.  

Nykyiset viranomaiset ja toimijat tuntevat paremmin pakolaisten ja maahan muuttaneiden palvelutarpeet ja palvelutarjonta on lisääntynyt. Joten pakolaiset ja maahanmuuttajat saavat paremmin tukea kielen oppimisessa ja oman unelmansa toteuttamisessa.  

Nykyisin Suomessa on paljon maahan muuttaneita ja palvelutarpeet ovat lisääntyneet. Siksi Suomessa tarvitaan lisää resursseja ja pysyviä palveluja, jotta niitä pystytään kehittämään sekä osataan auttaa maahan muuttaneita paremmin.  

Millaiset asiat saavat sinut tuntemaan olevasi osa suomalaista yhteiskuntaan? Mikä siihen tunteeseen vaikuttaa? 

Kieli ja työ sekä hyvä verkosto auttavat paremmin kiinnittymään yhteiskuntaan ja löytämään oman paikan yhteiskunnassa. Kielitaito ja positiivinen asenne avaavat monia ovia ja niiden kautta on helpompi löytää työpaikka ja kotoutua yhteiskuntaan. Itse olen ollut aina positiivinen ja joustava rikkomaan rajoja ja tutustunut erilaisiin ihmisiin. Näiden kautta olen päässyt yhteiskuntaan mukaan ja löytänyt paikkani tässä yhteiskunnassa.  

Mielestäni kielitaito ja työllistyminen ovat tärkeitä väyliä päästä yhteiskuntaan mukaan ja saada tuntea olevansa osa suomalaista yhteiskuntaa.  

Itse olen tyytyväinen yhteiskunnan palveluista ja mahdollisuuksista. Olen kouluttautunut ja olen ollut todella pitkään työssä ja osallistunut yhteiskunnan rakentamiseen.  

Millaiset asiat ovat vaikeuttaneet tunnetta? 

Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon hyviä asioita. Kuten hyvät terveys- ja hyvinvointipalvelut sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaki. Hyvä, että suomalaisessa yhteiskunnassa kaikkia tulisi kohdella tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti. Vaikka lait ovat olemassa, niistäkin huolimatta Suomessa tapahtuu syrjintää. Valitettavasti viime aikoina keskustelu maahanmuuttajista jopa poliittisella tasolla ei ole ollut kovin positiivista ja se on jakanut suomalaisia kahteen ajattelumaailmaan. Maahanmuuttajiin kohdistunut negatiivisuus ja syrjintä ovat lisääntyneet ja nämä vaikuttavat minuun negatiivisesti.  

Toivottavasti maailmaa muuttuu, ja kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin yhdenvertaisesti heidän taustoistaan huolimatta.  

Osallisuus minun näkökulmastani: Felix Bombimbo

In what way have you has your voice been heard in Finnish society? In what way it is not being heard?

The initial period when I arrived in Finland was very, very difficult. I did not know anyone and there was no one to contact. Language was another obstacle to make my voice heard in Finnish society. One way of getting help was through social services. They helped me to connect with the right people and authorities, so I would know where to go and how to make my voice heard or how to access services that I need. Social workers were helping in every aspect in Finland.

It was hard to get my voice heard in many situations because I lack Finnish language skills. When you are new, you don’t know how and where to start. Finnish people are quiet people and you don’t get much information unless you start asking questions. Once you do, they are happy to answer your questions. It is quite a challenge here.

How are your dreams and goals being supported?

When I was in my country, my dream was to reach a safe destination and have a good life without any suffering. I would be working and having a stable financial situation. Here I am following my plan such as learning Finnish language, applying for a profession and getting a job, so I can get employed. Any person needs to be hardworking no matter what country you are living in. 

I dreamt of being a doctor or a nurse but my dream didn’t come to realization here. In Finland you need to have a high level of Finnish language, so for immigrants it is the most challenging thing. If a person studies hard, perhaps it is possible to achieve such dreams. In my case I had to shift my dream here.

What are things that make you feel part of Finnish society? What issues affect that feeling?

There are many problems in my country Congo and the current situation is not good. I was persecuted there before coming to Finland. Finland is a good country and people are happy. I feel safe and secure here that makes me feel like I belong to the Finnish society. Finland does a good job by giving good conditions to immigrants. 

What are the things that make it difficult to feel part of Finnish society?

In Finland people are not very talkative and I am not sure if it is a culture specific thing. If you ask questions, they are happy to answer them. People do not talk too much. The language is the main obstacle for me here. I am a strong man and can do a physical job. I can be a good builder and work on a construction site. In order to work there, you need to have a certain language level. If it is not enough, you cannot find a job in such an area even though you might be the most suitable worker. Language requirement comes first. It is the most difficult thing for me. In Congo we socialize and we can sing in public places. In Finland it is a bit difficult to play music in the evenings and it might cause troubles. Culture is completely different here.